Mieskin kykenee moninkertaiseen orgasmiin, lue tästä miten se onnistuu!
Naiset pystyvät saamaan parhaimmillaan useita orgasmeja toisensa perään, mutta niin pystyvät miehetkin, jos vaivautuvat harjoittelemaan. Ensin tulee oppia laukeamaan ilman ejakulaatiota. Tähän pystyy niin sanotuilla Kegelin harjoituksilla eli lantionpohjalihasten jumpalla.
Ensiksi miehen täytyy oppia tuntemaan ja käskemään pc-lihasta (pubococcygeus) eli häpyluu-häntäluulihasta. Pc-lihaksen käskeminen supistumaan ja rentoutumaan onnistuu esimerkiksi virtsankatkaisuharjoitusten avulla. Harjoittelu tulee aloittaa hitaasti niin, että supistaa lantionpohjan lihakset voimakkaasti, laskee hitaasti kolmeen ja rentouttaa ne sitten. Tätä tulisi toistaa noin 15 kertaa päivässä.
Nopeassa harjoituksessa tulee tehdä edellä mainitut liikkeet peräjälkeen, siihen asti kunnes väsyy – kuitenkin vähintään minuutin ajan. Kolmas tapa on jännittää koko lantionpohjan lihaksisto ja ”puskea” lihaksia eteenpäin.
Harjoitteita voi tehdä missä vain, sillä kukaan ei tiedä sinun treenaavan. Lihasten testaaminen onnistuu nostamalla jäykistynyttä siitintä ylöspäin pc-lihasta käyttäen. Seuraavassa vaiheessa lihasta jännitetään orgasmin ollessa lähellä – näin laukeamisen voi saada hallintaan ja sitä voi viivyttää.
Lähde: The Multi-Orgasmic Man: Sexual Secrets Every Man Should Know, Kirjoittaneet Mantak Chia ja Douglas Abrams.
Kuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”