Sami Uotila avautuu kokemastaan mustasukkaisuudesta – järkyttyi Kerttu Rissasen saamista iskuyrityksistä
Tuoreella Yökylässä Maria Veitola -ohjelman kaudella kotinsa ovet toimittaja Maria Veitolalle avaa muiden tunnettujen suomalaisten ohella näyttelijäpariskunta Kerttu Rissanen, 27, ja Sami Uotila, 52.
Jaksossa Kerttu ja Sami puhuvat poikkeuksellisen avoimesti parisuhteestaan, joka on viime vuosina herättänyt runsaasti huomiota mediassa. Kaksikko ihastui toisiinsa Salatut elämät -sarjan kuvauksissa ja muutti yhteiseen kotiin vuonna 2020. Keväällä 2022 Kerttu ja Sami kihlautuivat romanttisella lomamatkalla Berliinissä.
Kerttu kuuluu Suomen seuratuimpiin julkkiksiin, ja hänellä onkin Instagramissa 134 tuhatta seuraajaa. Ohjelmassa Sami myöntää kokevansa silloin tällöin mustasukkaisuutta suhteessaan.
Ikävät tunteet kumpuavat Samin kohdalla menneisyyden vaikeista muistoista.
– Lähtökohtaisesti en ole mustasukkainen, mutta minulla oli elämässäni joitain tapahtumia, joiden yksityiskohtiin en nyt tässä mene. Olen huomannut, että jos mustasukkaisuus herää henkiin, niin sehän on loppujen lopuksi vain pelko. Ja se pelko saattaa seurata myös seuraavaan suhteeseen, Sami avaa jaksossa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sami kertoo järkyttyneensä useaan otteeseen, kun he menivät Kertun kanssa yhdessä ulos ensimmäisen puolen vuoden seurustelun aikana. Tuntemattomat miehet yrittivät Samin mukaan jatkuvasti lähestyä Kerttua.
Ilmeisesti iskuyritykset eivät vieläkään ole loppuneet.
– Yhden ravintolaillan aikana kahdesta kahdeksaan miestä saattaa tulla pokamaan Kerttua, Sami paljastaa.
Kerttu ei kuitenkaan ole asiasta samaa mieltä.
– Ei todellakaan tule, hän tokaisee.
– Ahdistaako sinua tämä keskustelu? Sami vastaa nauraen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sami avasi tammikuussa Yökylässä-ohjelman taustoja Metropolille ja perusteli, miksi päätti osallistua kuvauksiin.
– Pohdin ohjelmaan lähtemistä pitkään. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tämän kautta voisimme Kertun kanssa näyttää, että millaista arkemme todellisuudessa on. Suuri ikäeromme kun on usein ihmisille eräänlainen hämmästyksen kohde, niin nyt voimme ohjelman kautta kertoa, ettei se ole tämän kummallisempaa, Sami sanoi tuolloin.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheriita syvenee – Nyt puhuu Brooklynin vaimo
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheriita syvenee – Nyt puhuu Brooklynin vaimo
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne