Sanni kommentoi tuoreeltaan Benjamin Peltosen kaapista ulostuloa – paljasti tehneensä hittinsä pahimmasta pelosta!
Laulaja Sanni esiintyi Benjamin Peltosen tavoin Helsinki Pride 2021 Live -tapahtumassa. Benjamin avautui oman keikkansa aikana seksuaalisesta suuntautumisestaan. Hän kertoi ensimmäistä kertaa olevansa homoseksuaali.
Sanni kommentoi ystävänsä avautumista omalla keikallaan.
– Katsoin takaa Benkun viimeistä spiikkiä ja sain hädin tuskin kasattua itseäni tähän lavalle. Annetaan Benkulle pienet tämän kulttuurin vapauttamisesta. Hän kannustaa muita olemaan omia itsejään, mikä on aika vaikeata tässä maailmassa, missä elämme. Mut on pysäyttänyt se, että tästä muutoksesta on vähän aikaa, Sanni aloitti oman välispiikkinsä.
Hän kertoi esittävänsä seuraavaksi kappaleen Mitä jos ne näkee?
– Olen kirjoittanut tämän kappaleen vuonna 2015. Mun pahin pelko oli se, että jos joku näkee, kuka mä oikeasti olen. Nyt voin seistä tässä ja katsoa, että mun ystävä tekee tuollaisen kannanoton. Mulla itsellä on sellainen olo, että kaikki näkee, kuka mä oon. Siinä vaiheessa me ollaan. Mä toivon, että jokainen joka miettii, mitä pitää piilottaa, niin ei tarvii. Kannustan kaikkia uskaltamaan. Ei ole mikään kiire. Me muutetaan tää koko systeemi, Sanni julisti keikalla.
Sanni ja ex-missi Shirly Karvinen julkaisivat pian Helsinki Pride -keikan jälkeen ensimmäisen yhteiskuvan, jossa Sanni antoi pusun Shirlyn poskelle. Parin suhteesta on puhuttu jo useita kuukausia.
Lue myös:
Benjamin Peltonen avautui ensimmäistä kertaa seksuaalisesta suuntautumisestaan: ”Nyt alkaa itkettää”
HS: Robin Packalenin kansainvälinen ura vaikeuksissa – ”Ei siellä olla nyt kiinnostuneita”
Isäksi tullut Kasmir ei ymmärrä, mitä oma avopuoliso näkee hänessä – ”Tunnen itseni superrumaksi”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa