
Tämä ruokatottumus tekee miehestä puoleensavetävämmän naisen silmissä
Hiljattain tehty tutkimus paljastaa, että tiettyjä ruokia syövät miehet vetävät naisia enemmän puoleensa. Syy löytyy hajuaistista. Australialaisessa yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan miesten hien tuoksu veti naisia enemmän puoleensa, jos miehet söivät viisi annosta hedelmiä ja vihanneksia päivässä.
Tutkimuksessa myös ilmeni, että miehillä, joiden ruokavaliossa on paljon rasvaa, lihaa, kananmunia ja tofua, on naisten mielestä miellyttävämmän hajuinen hiki kuin niillä miehillä, joiden ruokavaliossa on runsaasti hiilihydraattia.
Lisäksi paljon hedelmiä ja vihanneksia sisältävä ruokavalio voi tehdä miehen ulkonäöstä houkuttelevamman. Tutkimuksessa kävi ilmi, että miehet joilla oli ”keltaisempi, karoteenirikkaampi iho olivat viehättävämpiä”.
Tässä muutama helppo vinkki, joiden avulla sekä miehet että naiset voivat lisätä vihanneksia ruokavalioonsa.
1. Syö keittoa
Kun menet lounaalle, tilaa kasvispitoinen keitto. Voit myös yllättää kumppanisi kokkaamalla keiton romanttiselle illalliselle.
2. Vaihda kahvi smoothieen
Sen sijaan, että ostaisit esimerkiksi työmatkalle mukaan kupin kahvia, tee kotona nopea hedelmäsmoothie matkaevääksi.
3. Pidä hedelmät näkyvillä
Pidä hedelmiä ja vihanneksia näkyvillä niin, että niitä on helppo napata välipalaksi.
4. Aloita jo aamulla
Syö jokaisella aamiaisella hedelmä tai lisää esimerkiksi aamupuuroosi marjoja.
5. Siirry terveellisempiin herkkuihin
Jos sorrut helposti sipseihin, pyri korvaamaan epäterveellinen herkku terveellisemmällä. Voit tehdä sipsejä itse erilaisista juureksista tai vaikka lehtikaalista.
Lähde: Daily Star
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut