Uskottomuussivusto: naiset petollisempia ystävänpäivänä!
Mies, epäiletkö kumppaniasi pettämisestä? Markkinoiden johtavan uskottomuussivuston Victoria Milanin tekemä tutkimus paljastaa, että ystävänpäivä voi olla epäilevälle aviomiehelle sopiva hetki käräyttää pettäjävaimo itse teossa.
Suomen ensimmäisen varatuille tarkoitetun treffisivuston Victoria Milanin tutkimusten perusteella merkittävä naisenemmistö (66%) suunnittelee jättävänsä tulevana torstaina aviomiehensä kotiin ja suuntaavansa romanttisen ystävänpäiväillan viettoon rakastajansa luokse. Suurin osa miehistä
(74%) aikoo puolestaan pysyä ystävänpäivänä kiltisti vaimonsa seurassa. Ystävänpäivän viettoon liittyvään kyselyyn osallistui 4500 Victoria Milanin jäsentä.
”Suomessa ystävänpäivä ei ole pelkkä rakastavaista juhla, vaan sillä on ennemminkin vaalittu toveruutta yleensä. Ystävänpäivänä monen naisen onkin helppo sanoa aviomiehieleen menevänsä viettämään tyttöjen kanssa iltaa, vaikka todellisuudessa suuntana onkin rakastajan peti. Tämä ei
herätä kotiin jäävässä puolisossa välttämättä minkäänlaisia epäilyksiä” kertoo Victoria Milanin Suomen maajohtaja Susanna Ingerttilä.
Kysely paljasti myös, että ystävänpäivänä miehet aikovat käyttää tuplasti enemmän rahaa rakastajattariinsa kuin kumppaneihinsa. Uskottomat miehet näkevät vaimonsa ja rakastajansa eri tavalla. Tämä voi selittää sen, miksi monet romantiikan nälkäiset vaimot valitsevat ystävänpäivänä
seurakseen mieluummin salaisen rakastajansa.
”Luvut heijastavat modernien naisten ajattelua etsiä hauskanpitoa ja tunteiden tyydytystä tavoilla, jotka eivät ennen tulleet kysymykseen. Jos romantiikan nälkää ei tyydytetä kotona, sitä voidaan etsiä sitten muualta – aivan niin kuin miehetkin tekevät” Ingerttilä sanoo.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut