
Pasilan asema evakkoon 2,5 vuodeksi – tässä ohjeet ja kartta mullistuksista
Junamatkustajien reitit Pasilassa saattavat muuttua, kun väliaikainen asema otetaan käyttöön maanantaina 3.4.2017.
Samaan aikaan vanhan aseman reunimmaisten laiturien (lähiliikenteen laiturit 1/2 ja 8/9) liukuportaat ja hissit poistuvat kokonaan käytöstä. Kulku näille laitureille tapahtuu jatkossa väliaikaisen aseman kautta.
YTV:n mukaan Väliaikainen asema palvelee matkustajia syksyyn 2019 saakka, jolloin uusi Pasilan asema, Triplan kauppakeskus ja pysäköintilaitos valmistuvat. Kevään 2017 ajan väliaikainen ja vanha asema ovat yhtä aikaa käytössä. Vanha asema suljetaan kesäkuussa 2017 ja sen purku aloitetaan.
Väliaikainen asema toteutetaan nykyisen aseman pohjoispuolella olevana siltarakenteena, josta on kulku laitureille, Opastinsillalle ja Itä-Pasilan Veturitorille.
Kulku väliaikaisella asemalla on opastettu virallisin opastein, ja käytössä on aikataulunäytöt ja kuulutusjärjestelmä. Kulkutiet ovat esteettömiä. Matkalippuja voi ostaa VR:n ja HSL:n lippuautomaateista.
Ratapihantien puoleisessa päädyssä on odotustiloja ja WC:t sekä R-kioski ja Subway-ravintola. Matkatavarasäilytystä tai pankkiautomaattia ei tilanpuutteen vuoksi ole. YIT omistaa aseman ja on päävastuussa sen toiminnasta. Liikennevirasto hallinnoi laiturialueita, näyttötauluja, kuulutuksia ja opasteita.
Väliaikaisenkin aseman aikana käytössä on myös aseman pohjoinen alikulku, jossa on aikataulunäytöt ja HSL:n lippuautomaatti. Pohjoinen alikulku on sopivin reitti esimerkiksi Messukeskukseen ja Hartwall Arenalle.
Samaan aikaan, kun väliaikainen asema avautuu, poistuvat vanhan aseman reunimmaisten laiturien (1/2 ja 8/9) liukuportaat ja hissit kokonaan käytöstä. Näille laitureille pääsee jatkossa siis ainoastaan väliaikaisen aseman portaiden ja hissien kautta.
Aseman saatto- ja taksiliikenne toimii kevään ajan sekä Veturitorilla että Pasilan asema-aukiolla, samoin kuin pyöräpysäköintipaikat. Liikennejärjestelyjen vuoksi Veturitorilla tehdään muutostöitä, mutta se palautetaan alkuperäiseen tilaansa uuden aseman avauduttua vuonna 2019.
Rakennustyöt ovat osa Keski-Pasilan mittavaa uudistamista, josta löytyy lisätietoa Uusi Pasila -verkkosivuilta osoitteessa www.uusipasila.fi.
Alla kartta väliaikaisista muutoksista.
(Kuva Pasilan asemasta: Wikimedia commons)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun