10 hiljaista merkkiä, jotka paljastavat stressin
Jokainen on toisinaan stressaantunut, mutta kroonista stressiä ei kenenkään tulisi sietää. Osa stressioireista on hienovaraisia, eikä niitä välttämättä osaa yhdistää stressiin. Jos koet joitain näistä kymmenestä oireesta, pyri lievittämään stressiä esimerkiksi ottamalla päivittäin aikaa itsellesi joko lähtemällä kävelylle tai vain sulkemalla puhelimesi.
1. Päänsäryt viikonloppuisin
Äkillinen stressitason laskeminen voi aiheuttaa migreeniä. Pyri pitämään uni- ja ruokailurytmisi viikonloppuisin mahdollisimman samanlaisina kuin viikolla.2. Voimakkaat kuukautiskrampit
Stressaantuneimmat naiset kokevat voimakkaita kuukautiskipuja kaksi kertaa todennäköisemmin kuin vähemmän stressaantuneet. Liikunta voi lievittää kipuja ja stressiä.3. Kipeä leuka
Kipeä leuka voi olla merkki hampaiden narskuttelusta unissaan, mitä stressi yleensä pahentaa.4. Oudot unet
Unet käyvät usein sitä positiivisemmiksi, mitä pidempään nukut. Stressaantunut henkilö heräilee useammin yön aikana, minkä vuoksi epämiellyttäviä unia voi ilmetä läpi yön.5. Vuotavat ikenet
Stressaantuneilla henkilöillä on suurempi riski saada parodontiitti, joka on hampaiden kiinnityskudosta tuhoava sairaus.6. Äkillinen akne
Stressi lisää tulehduksia, mikä voi johtaa aknen puhkeamiseen aikuisiällä.7. Makeanhimo
Stressi lisää usein makeanhimoa.8. Kutiava iho
Kroonisesta kutinasta kärsivät ovat kaksi kertaa todennäköisemmin stressaantuneita kuin ne, jotka eivät kutise. Stressin uskotaan pahentavan jo olemassa olevia ongelmia, kuten psoriasista ja ihottumaa.9. Tavallista pahemmat allergiat
Stressihormonien uskotaan lisäävän allergisia reaktioita aiheuttavaa immunoglobuliini E -vasta-ainetta veressä.10. Vatsakipu
Ahdistus ja stressi aiheuttava vatsakipuja, samoin kuin päänsärkyä, selkäkipua ja unettomuutta. Vatsakivun ja stressin yhteyden uskotaan johtuvan siitä, että suolisto ja aivot jakavat yhteisiä hermoratoja. Lähde: Prevention Kuva: PixabayLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee – yllättävä uusi tieto tuli julkisuuteen
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi