Anoreksian sairastanut Maria Veitola avautuu kehonkuvastaan – ”Se on edelleen tosi vastenmielistä”
Toimittaja ja mediapersoona Maria Veitola vieraili Ina Mikkolan Runkkarin ystäväkirja -podcastissa ja avautui muun muassa anoreksian vaikutuksesta nykyiseen kehonkuvaansa.
Veitola sairastui teini-ikäisenä anoreksiaan ja kärsi myös masennuksesta. Vaikka hän on toipunut sairaudestaan hyvin, on se vaikuttanut monin tavoin hänen nykyiseen kehonkuvaansa.
– Kaikenlainen kehon mittaaminen on mulle edelleen tosi vastenmielistä. Ja se, että mun kehoa arvioidaan, Veitola kertoo podcastissa.
Työnsä puolesta Veitola on joutunut usein tilanteisiin, joissa kehoa mitataan esimerkiksi jotakin vaatetta varten. Näissä tilanteissa hänen mittoja on saatettu päivitellä jopa ääneen.
– Mun kehoa on arvioitu esimerkiksi pukeutumistilanteissa. Ne tilanteet ovat olleet itselleni vaikeita, koska olen onnistunut luomaan rennon ja kunnioittavan suhteen kehooni nuoruuden syömishäiriön jälkeen. Sellainen tuntuu tosi vaikealta ja pahalta.
Veitola kertoo ulkoisten asioiden sijaan iloitsevansa päivittäin siitä, että keho on terve ja toimintakuntoinen.
– Sen takia kaikki esteettinen arviointi tuntuu tosi pahalta. En itse kritisoi kehoani edes ajatuksissani ja siitä olen kauhean ylpeä.
Lähde: Runkkarin ystäväkirja -podcast Supla+-palvelussa.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun