Gynekologi varoittaa naisia vaarallisesta uudesta villityksestä: ”Älkää laittako valkosipulia vaginaan!”
Monet naiset ovat jälleen alkaneet uskoa vanhan kansan väittämään, että valkosipuli kukistaisi hiivatulehduksen, kun sitä laitetaan vaginaan. Uskomus sai uutta pontta, kun laboratoriokokeissa todettiin valkosipulin taistelevan sienikasvustoa vastaan.
Gynekologina työskentelevä tohtori Jennifer Gunter lähti Twitterissä hyökkäykseen vanhaa uskomusta vastaan. Gunter pyytää naisia olemaan laittamatta valkosipulia vaginaansa, koska hänen mukaansa ei ole olemassa minkäänlaisia tieteellisiä todisteita, että valkosipulilla olisi sienten vastaisia ominaisuuksia muualla kuin kliinisessä petrimaljassa. Hän huomauttaa, että valkosipuli voi jopa tehdä vaginasta ihanteellisen kasvualustan Clostridium botulinum -bakteerille, jonka erittämä botuliini-hermomyrkky aiheuttaa vakavan myrkytyssairauden.
Gunterin mukaan kliiniset laboratioriotutkimukset solutasolla eivät tarkoita sitä, että ne pätisivät myös naisen vaginassa, joka ei ole kliininen ympäristö. Hän huomauttaa, että tutkimusta ei ole vielä tehdy edes hiirillä. Gunter sanoo, että tutkimus tehtiin astiallisessa soluja, ”eikä vaginasi ole astiallinen soluja”. Hän lisää, että valkosipulissa voi helposti olla maaperästä lähtöisin olevia bakteereja, jotka ovat usein patogeenisia eli erittäin haitallisia. Tämän vuoksi haavatkin puhdistetaan, etteivät niihin pääsevät bakteerit aiheuta tulehduksia ja sairauksia.
Gunterin mukaan valkosipulia ei pidä koskaan laittaa vaginaan, eikä varsinkaan silloin, kun sillä yritetään hoidetaa hiivatulehdusta, koska sen kautta tulevat maaperäbakteerit joko pahentavat tai aiheuttavat tulehdusta, jos sellaista ei välttämättä edes ollut. Hänen mukaansa 50-70 % naisista, jotka yrittävät hoitaa hiivatulehdusta valkosipulilla, eivät edes ole saaneet hiivatulehdusta, vaan ovat vain kokeneet alueen ärtymistä, joka paranee itsekseen. Alueen parantumisen vuoksi he luulevat, että ”hoito” onnistui.
Tohtori Gunter päätti twiittaustensa sarjan muistuttamalla naisia vielä yhdestä asiasta: ”Älkää myöskään laittako kurkkua vaginaan.”
Lähde: LADBible
Kuva: Pixabay
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”