Näin laihdutat menettämättä lihaksia
Ylipaino ja lihaskato ovat erityisesti eläkeikäisille kasvava ongelma. Senioreiden onkin pääsiäispöydän hiilihydraattipitoisten herkkujen äärellä tärkeää huolehtia riittävästä proteiininsaannista.
Pelkkä ravinnon energiamäärän vähentäminen laihduttaessa voi aiheuttaa lihaskatoa. Nestlén tutkimuskeskuksen (NRC) uusi tutkimus todistaa ensimmäisen kerran, että tasainen proteiinin saanti päivittäin auttaa kiihdyttämään lihaskasvua (lihasproteiinisynteesiä) myös dieetin aikana. Tutkimus on julkaistu American Journal of Physiology – Endocrinology and Metabolism -lehdessä.
Nestlén tutkimuksessa tarkkailtiin kahta ylipainoisista 65-vuotiaista miehistä koottua ryhmää kahden viikon ajan. Nestlén kansainvälinen tutkijaryhmä havaitsi, että molemmat ryhmät onnistuivat laihduttamaan, mutta tasaisesti proteiinia syöneillä lihasmassan muodostuminen jatkui tasaisemmin kuin vähemmän proteiinia nauttineella ryhmällä. Tutkijat havaitsivat lisäksi, että riittävä proteiinimäärä yhdistettynä lihaskuntoharjoitteluun dieetin aikana takasi, että lihaskasvu jatkui dieetin aikana lähes samalla lailla kuin ennen dieettiä.
Lihasten heikentyminen on yhteydessä lisääntyneeseen vammautumiseen tai jopa kuoleman riskiin. Nestlén tutkimusryhmän mukaan tutkimustulokset voivat auttaa suunnittelemaan liikunta- ja ravitsemusohjeita ikäihmisille, joille lihasten heikentyminen on huomattava riski laihduttaessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät