
Pippa Laukan elämässä tapahtui radikaali muutos – haki apua terapiasta: ”Minä ahdistin itseäni”
Julkkislääkäri Pippa Laukka kirjoittaa hyvin henkilökohtaisesta aiheesta omalla Instagram-tilillään. Laukka paljastaa saaneensa apua ahdistukseensa terapeutin vastaanotolta.
Kirjoituksessaan Laukka kertoo, että hänelle oli aikaisemmin vaikeaa olla yksin.
– Aloitetaan siitä, että meillä kaikilla on elämän kolhuja. Se vaan niin herkästi unohtuu kun katselee somessa muiden kuvia tai kuuntelee tarinoita, Laukka aloittaa postauksensa.
– Mulla esimerkiksi oli joskus tosi vaikeaa olla yksin. Joten omat ajatukset ahdistivat. Minä ahdistin itseäni, hän jatkaa.
Laukka sanoo haalineensa kalenteriinsa mahdollisimman paljon tapahtumia ja merkintöjä, jotta hänellä olisi jatkuvasti jotain tekemistä.
– Käytin paljon ajatusta ja aikaa muiden miellyttämiseen, jotta olisin parempi, suositumpi ja kiinnostavampi ihminen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kun Laukka aloitti terapian, oppi hän katsomaan itseään täysin uudella tavalla.
– Terapian avulla aloin viihtyä myös yksin, kai sitä voi myös sanoa, että aloin tykätä itsestäni just sellaisena kuin olen. En todellakaan osaa kaikkea ja olen puutteista kasattu, mutta se on hyvä juuri niin. Kun käsittelin omia pelkoja ja ahdistuksia, huomasin että täydellisenä pitämät asiat kuten komea titteli, pettämätön tyylitaju ja ulkokultaiset ja rahalla arvotettavat tunnusmerkit menettivät merkitystään. Kiinnostukseni vaikkapa merkkilaukkujen hankkimiseen lopahti ja lakkasin käymästä tilaisuuksissa vain tavan ja sosiaalisen paineen vuoksi, lääkäri kuvailee.
Tällä hetkellä Laukka on erittäin tyytyväinen elämäntilanteeseensa.
– Elämäni on muuttunut ja pelkästään parempaan suuntaan. Parasta on, että riitän itselleni, hän iloitsee.
– Se mitä tällä haluan sanoa on, että kaikissa meissä on puolia ja on paljon kiinnostavampaa päästä kurkistamaan kulisseihin kuin parrasvaloihin. Tämä pätee myös meihin jokaiseen itseemme. Kun uskallamme tomuttaa pölyt pois kaikesta piilotetusta ja kätketystä, löydämme myös uusia puolia itsestämme, Laukka kiteyttää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Pippa Laukan uusi perheenjäsen valloittaa somessa: ”Tiedätte miten paljon olen tätä kaivannut”
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä