Suuhygienisti varoittaa: Kielilävistys voi aiheuttaa verenmyrkytyksen!
Suualueen lävistys on terveysriski, joka voi pahimmillaan aiheuttaa verenmyrkytyksen. Lisäksi se voi kuluttaa hampaan kiillettä ja aiheuttaa ikenien vetäytymistä sekä hampaiden lohkeilua.
Lävistyksissä on aina omat vaaransa. Oral Hammaslääkäreiden suuhygienisti Irene Närvänen kertoo, että riskejä riittää etenkin suualueen lävistyksissä. Suurimmat riskit on kielilävistyksessä.
– Suu on kostea ja lämmin paikka, joka kuhisee bakteereja. Kun suuhun tehdään haava, parantuminen voi olla hidasta. Jo kielilävistystä laitettaessa suussa voi tuntua kipua ja turvotusta, Närvänen kertoo.
Närväsen mukaan vaarallisin asia suulävistyksessä on infektioriski.
– Jos kieli tulehtuu pahasti, voi tulla verenmyrkytys, sillä suusta kaikki on yhteydessä verenkiertoon ja muuhun elimistöön. Rajut infektiot suussa saattavat johtaa myös suun turvotukseen ja voivat pahimmassa tapauksessa vaikeuttaa hengittämistä, Närvänen sanoo.
Hankaava lävistys vie kiilteen
Suualueen lävistys voi vaikuttaa yleisterveyden lisäksi myös hampaisiin. Ongelmia voi näkyä jo vuodessa. – Jos koru on esimerkiksi huulessa, se koskettaa jatkuvasti hampaita ja ikeniä. Mekaaninen hankaus voi saada aikaan ikenien vetäytymistä ja kiilteen kulumista. Nämä ovat erittäin yleisiä seurauksia, jos suussa on lävistys, Närvänen kertoo. Kielikorussa taas on se riski, että ihminen saattaa vahingossa puraista korua esimerkiksi syödessä. Huonolla tuurilla hammas voi lohjeta. Närväsen mukaan esimerkiksi ikenien vetäytymistä tai kiilteen kulumista ei aina ymmärretä ottaa vakavasti, sillä niistä ei tule kipua. Ajan mittaan ne voivat silti aiheuttaa esimerkiksi vihlontaa ja altistaa reikiintymiselle. – Vetäytynyttä ientä tai kulunutta kiillettä ei saa takaisin, Närvänen muistuttaa.Hammaskoru turvallinen vaihtoehto
Sen sijaan hammaskoru on Närväsen mukaan melko turvallinen koriste suussa. – Hyvä harjaus ja puhdistus ovat tärkeitä asioita muistaa, sillä ylimääräinen esine hampaassa voi kerätä plakkia ja epäpuhtauksia. Jos hampaan puhdistaa hyvin, hammaskoru ei juurikaan vaikuta suun terveyteen, Närvänen sanoo. Hänen mukaansa on kuitenkin tärkeää, että koru laitetaan ammattilaisella – joko suuhygienistillä tai hammaslääkärillä. – Siten koru kiinnitetään varmasti sopivaan kohtaan, kiilteen pintaa ei vahingoiteta ja kiille pysyy hyvänä. Sen sijaan hammaskorun pysyvyys on yksilöllistä: Närväsen mukaan joillain koru pysyy puoli vuotta, toisilla jopa kymmenen.Muista hyvä suuhygienia
– Jos otat lävistyksen suun alueelle, käytä desinfioivaa suuvettä haavan paranemisen ajan. – Jos lävistys tulehtuu, ota lävistyskoru välittömästi pois. – Hyvästä hygieniasta huolehtiminen on tärkeää, joten hoida hampaita kotona perusteellisesti. – Käy hammastarkastuksessa säännöllisesti. Siellä huomataan heti, jos lävistyksestä aiheutuu haittaa. STT Kuva: PixabayLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa