Painonpudottajat syyttävät usein heikkoa itsehillintäänsä laihdutusyritysten epäonnistumisesta. Laihduttajien onneksi itsehillintä ei kuitenkaan ole synnynnäinen ominaisuus, vaan sitä voi vahvistaa treenillä aivan kuin lihaksiakin. Itsehillinnän parantamista on tutkittu tieteellisestikin. Alla on tutkimuksiin perustuvia neuvoja, joita noudattamalla painonpudottaja on jo askelen lähempänä tavoitepainoaan.

1. Syö oikeanlaisia hiilihydraatteja

Itsehillintä on sidoksissa verensokerisi tasoon. Florida State Universityssa tehdyn tutkimuksen mukaan verensokerin laskemisen myötä ihmisen on vaikea vastustaa kiusauksia. Kannattaa siis syödä hitaasti sulavia, matalan glykeemisen indeksin hiilihydraatteja, kuten vihanneksia ja täysjyväviljaa. Leivosten, makeisten ja valkoisen leivän syöminen saattaa tuntua nälkäisenä ja väsyneenä hyvältä ajatukselta. Sokeri kuitenkin aiheuttaa verensokerin nopean nousun ja yhtä nopean laskun, jonka seurauksena sekä nälkä että väsymys palaavat pian.

2. Poissa näkyvistä, poissa suusta

Yksi parhaista tavoista pitää itsehillintä kurissa on pysyä kaukana niistä ruoista, jotka aiheuttavat eniten kiusauksia. Yleensä nämä ruoat sisältävät paljon sokeria, rasvaa ja suolaa. Kotiin ei esimerkiksi kannata ostaa viittä suklaalevyä vain siksi, että ne ovat tarjouksessa.

3. Rajoita ruokaohjelmien katsomista

Tutkimusten mukaan ruokamainokset voivat aktivoida tiettyjä aivojen osia, minkä seurauksena ruoanhimo kasvaa. Ruokaohjelmien katsominen saa aikaan saman reaktion. Myös ruoka-aiheiset Facebook- ja Instagram-kuvat saattavat aiheuttaa laihduttajalle kiusauksia.

4. Suunnittele etukäteen!

Cornell Universityssä tehty tutkimus paljastaa, että joudumme tekemään noin 220 ruokaan liittyvää päätöstä päivittäin. Päätöksiä tehdään esimerkiksi ruokakaupassa ja lounasta suunnitellessa. Harkitsemattomia ratkaisuja välttääkseen painonpudottajan kannattaa suunnitella yhden tai kahden päivän ateriat etukäteen. Kauppaan ei myöskään kannata mennä ilman ostoslistaa.

5. Nuku riittävästi

Yksi tahdonvoiman pahimmista vihollisista on unenpuute. Tutkimukset ovat osoittaneet toistuvasti, että liian vähän nukkuvat ihmiset syövät enemmän ja himoitsevat useammin roskaruokaa. Unenpuutteesta kärsivät ovat myös todennäköisemmin ylipainoisia.
Lähde: Popsugar
Kuva: Pixabay