Tutkimus paljastaa: vähärasvainen ruokavalio voi jopa tappaa
Uuden tutkimuksen mukaan liian vähärasvainen ruokavalio voi koitua kohtaloksi. Tutkimuksessa oli mukana 135 000 aikuista. Koehenkilöt, jotka vähensivät huomattavasti tyydyttyneen rasvan käyttöä kuolivat nuorempina kuin ne, jotka söivät runsaasti voita, juustoa ja lihaa.
Rasvan käyttöä vähentäneet henkilöt söivät yleisesti ottaen enemmän leipää, pastaa ja riisiä, ja jäivät vaille tärkeitä ravintoaineita. Osallistujilla, jotka söivät eniten hiilihydraatteja, etenkin sokeria ja prosessoituja ruokia, oli 28 prosenttia korkeampi riski kuolla ennenaikaisesti.
Liiallista tyydyttyneiden rasvojen saamista suositellaan yleensä vältettäväksi sillä perusteella, että se nostaa kolesterolia ja lisää sydänsairauksien riskiä. Uuden tutkimuksen mukaan vähäinen tyydyttyneiden rasvojen saanti nosti kuitenkin ennenaikaisen kuoleman riskiä 13 prosentilla verrattuna niihin, jotka kuluttivat paljon tyydyttyneitä rasvoja. Kanadalaistutkimuksessa seurattiin koehenkilöiden syömistottumuksia 18 eri maassa.
– Tyydyttyneitä rasvoja koskevien rajoitusten höllääminen ja hiilihydraattimäärien rajoittaminen kohtuulliselle tasolle olisi ihanteellista, tutkija Andrew Mente päätteli.
Lähde: The Telegraph
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin