Ujosta Emmasta tuli huippumeikaaja – katso ja ihmettele!
[jwplayer]http://www.youtube.com/watch?v=RmXbSal_Z48&feature=share&list=UUBi8-S6uOiSBGVxG0KO-6jw[/jwplayer]
Brittiläisestä Emma Picklesistä on tullut nettitähti meikkaustaitojensa ansiosta. 18-vuotias Emma osaa loihtia kasvoilleen mitä uskomattomimpia maskeerauksia.
Omalla Youtube-kanavallaan hän esittelee, kuinka saa näyttämään itsensä elokuvista tutuilta hahmoilta tai vaikkapa poppistara Katy Perryltä.
Emma innostui meikkauksesta jo lapsena. Hän on aina ollut todella ujo ja pelännyt esimerkiksi esiintymistä luokan edessä. Hän käytti mielellään vahvaa meikkiä, jotta saisi punastumisensa piilotettua. Jossain vaiheessa hänen jännittämisensä meni niin pahaksi, että hän hakeutui terapiaan.
Emma on mieluummin kommunikoinut ihmisten kanssa netin välityksellä sosiaalisten tilanteiden ahdistavuuden vuoksi. Netistä löytyi myös hänen elämänsä muuttaneet kaksi asiaa, poikaystävä ja video, jossa opetettiin maskeerausta. Harjoiteltuaan opetusvideon avulla erilaisten hahmojen luomista hän huomasi olevansa hommassa todella lahjakas.
Poikaystävä rohkaisi Emmaa tekemään omia videoitaan ja lataamaan ne Youtubeen. Hänen itseluottamuksensa kasvoi pikkuhiljaa positiivisten kommenttien ansiosta. Nyt hänen videoillaan on jo 1,5 miljoonaa katselukertaa.
Youtuben sääntöjen vuoksi Emma ei voi paljastaa tienestejään, mutta hän saa hommalla kuulemma laskunsa maksettua ja matkaliput poikaystävän luo Lontooseen kaksi kertaa kuussa.
Googlekin on pannut merkille Emman lahjakkuuden ja hänet kutsuttiin yhtiön järjestämiin Halloween-juhliin loihtimaan vieraille juhlalookeja. Tulevaisuudessa Emma haluaisi ammatikseen meikata elokuva- ja televisiotähtiä.
Uskomattomia taidonnäytteitä täällä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa