Uskoisitko heitä samoiksi ihmisiksi? Näin he laihduttivat 185 kiloa vain kahdessa vuodessa!
Kuten jokainen meistä tietää, painon pudottaminen ei ole helppoa. Laihduttaminen on kovan työn tulos, ja silti kilot usein palaavat takaisin, jos prosessin aikana ei ole tehty kunnollista muutosta elintapoihin.
Lexi Reed on nuori amerikkalainen nainen, joka painoi kaksi vuotta sitten 174,5 kiloa. Yhteensä miehensä Dannyn kanssa he painoivat 347 kiloa. 1.1.2016 pariskunta teki uudenvuodenlupauksen pudottaa painoa yhdessä. He halusivat alkaa elää elämäänsä kuten muut pariskunnat ja ehkä joskus jopa saada lapsia.
Pariskunta teki päätöksen ja aloitti määrätietoisen urakan molempien painon pudottamiseksi. He halusivat tehdä kaiken luonnollisesti, ilman oikoteitä. He muuttivat ruokailutapojansa ja rupesivat liikkumaan.
– Meillä ei ollut laihdutusruokavaliota, leikkauksia, ravitsemusterapeuttia eikä mitään tietoa kuntoilusta – pienet muutokset saivat aikaan isoja tuloksia ja elämämme muuttuivat, Lexi kertoo Instragramissa.
Lexi pudotti yhdessä vuodessa peräti 101,6 kiloa ja julkaisi Instagram-tilillään kuvia projektin etenemisestä. Nyt hän on ottanut miehensä kanssa vanhat yhteiskuvat uusiksi vertailun vuoksi. Ja millaisia vertailuja ne ovatkaan – heitä ei uskoisi samoiksi ihmisiksi. Kaikki tämä on tapahtunut vain kahdessa vuodessa. Yhteensä painoa on pudonnut huikeat 184,6 kiloa. Katso alta lisää Lexi ja Danny Reedin uskomattomia kuvia, jotka luovat uskoa jokaiseen laihduttajaan. Laihtuminen luonnollisella tavalla ja uusien mittojen säilyttäminen on todellakin mahdollista, ilman keinotekoisia kikkoja ja leikkauksia!
Tässä vielä video Lexin inspiroivasta tarinasta. Kuvat: Instagram / fatgirlfedup
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”