Tiedotusvälineet uutisoivat eilen, että Kajaanin Otanmäen kyläkeskustasta on löytynyt vuonna 1964 syntyneen miehen ruumis. Poliisi tutkii tekoa henkirikoksena, nimikkeellä tappo, mutta ei tutkinnallisista syistä tiedottanut asiasta enempää.
Sosiaalisessa mediassa asiasta kerrottiin hieman enemmän, sillä Heikki Suhonen julkaisi sunnuntai-iltana Facebookissa kuvan, jonka hän sanoo liittyvän tapaukseen.

Suhosen mukaan Vuorimiehentien varrelta sunnuntaiaamuna löytynyt henkirikoksen kohteeksi joutunut uhri olisi paikkakuntalainen Arto Mikkonen. Suhonen kirjoittaa julkaisussaan, että teon takana olisivat olleet kolme kielteistä turvapaikkapäätöstä saanutta turvapaikanhakijaa, jotka olisivat tapon lisäksi myös ryöstäneet kaksi henkilöä. Suhonen ei ilmoita julkaisussaan, mistä on saanut tietonsa.
heikki-suhonen-kajaani
Maanantaina klo 10:00 Poliisi ilmoitti, että tapon lisäksi tutkitaan ryöstöjä ja että asiaan liittyen on pidätetty kaksi irakilaista miestä, joita epäillään molemmista teoista.
– Toinen epäillyistä otettiin kiinni Otanmäestä ja toinen Kajaanin keskustasta. Kiinniotot sujuivat rauhallisesti, sanoo rikosylikomisario Jarkko Maksniemi.
Poliisin mukaan henkirikoksen uhri oli ryöstetty ja lisäksi vuonna 1975 syntynyt otanmäkeläinen mies oli joutunut ryöstön kohteeksi samana yönä. Mieheltä oli anastettu väkivaltaa käyttäen matkapuhelin.
Asian tutkintaa jatketaan asianosaisten ja todistajien kuulusteluilla ja puhuttamisilla sekä teknisellä tutkinnalla.
– Kuulusteltavia henkilöitä on toista kymmentä. Mm. epäiltyjä ei ole vielä kuulusteltu. Tutkinnallisista syistä tapahtumainkulkua ja mahdollisia motiiveja ei voi kommentoida, Maksniemi ilmoittaa.
Poliisi pyytää havaintoja tapauksista. Havainnot pyydetään ilmoittaa Kajaanin poliisiaseman asiakaspalvelupäivystykseen p. 0295416520 tai vihjepuhelimeen 0295416673. Havainnoista voi ilmoittaa myös sähköpostiin [email protected].
EDIT klo 11:40 (Lisätty tietoja Poliisin tiedotteesta)
Kuva: Heikki Suhonen / Facebook