
Poika tilasi palkkamurhaajan tappamaan koko perheensä – iloitsi tappokuvista
Vanhan sanonnan mukaan raha on kaiken pahan alku ja juuri. Valitettavasti sanonta pitää paikkansa liiankin usein.
Usein tiiviitkin perhesuhteet kokevat kolauksia vanhempien perintöä jaettaessa, mutta tässä tapauksessa ahneus iski jo kun perhe oli vielä elossa.
Venäläinen 22-vuotias varakkaan perheen poika ei saanut vanhemmiltaan mielestään tarpeeksi rahaa, joten hän palkkasi salamurhaajan tappamaan molemmat vanhempansa sekä 10-vuotiaan siskonsa.
Pojan suunnitelma vaikutti onnistuneen, kun salamurhaaja näytti hänelle ”tappokuvat”, joissa vanhemmat makasivat verisinä lattialla kuolleen näköisinä.
Vanhemmat eivät kuitenkaan olleet oikeasti kuolleita, koska kyseessä oli poliisin ja vanhempien järjestämä lavastus. Poliisi oli saanut etukäteen vihiä pojan suunnitelmasta, joten he kertoivat asiasta järkyttyneille vanhemmille, jotka suostuivat tappokuvien lavastukseen.
Kun poliisin esittämä salamurhaaja näytti pojalle kuvat kuolleista vanhemmista, hän oli ollut iloinen ja vakuuttanut maksavansa 43 000 euron palkkion heti kun saisi perintönsä.
Poika pidätettiin ja hän myönsi tekonsa välittömästi. Hän tunnusti poliisille yrittäneensä murhata perheen jo kahdesti aiemmin, mutta ensimmäinen kerta oli epäonnistunut ja toisella kerralla hän oli luopunut suunnitelmasta, joten tällä kertaa hän oli päättänyt palkata salamurhaajan.
Poliisin mukaan poika oli toimittanut palkkamurhaajalle tehtävää varten pohjapiirustukset ja tarkat reitit talon sisällä, jotta hän pystyisi välttelemään perheen vahtikoiria. Poika oli myös vaatinut kuvalliset todisteet tapoista.
Poika ei tule saamaan perinnöstä lantttiakaan ja jos hänet tuomitaan palkkamurhan tilaamisesta, hänelle voidaan tuomita 15 vuoden vankeusrangaistus.
Alla video pidätystilanteesta.
Lähde: Unilad
Videokuvat: East2West. Ylin kuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki