Tampereen kadunvaltaus esitutkintaan, poliisi joutui käyttämään kaasua!
Tampereella Satakunnankadulla 26.7.2012 toteutetusta mielenilmaisijoiden kadunvaltauksesta on käynnistetty esitutkinta. Tutkintanimikkeitä ovat esitutkinnan alkuvaiheessa virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, vahingonteko, haitanteko virkamiehelle, niskoittelu poliisia vastaan, järjestysrikkomus sekä laiton naamioituminen.
Poliisi oli mielenilmaisun aikana kehoittanut toistuvasti mielenilmaisuun osallistujia siirtymään siten, että toinen ajokaista Satakunnankadulla vapautuu mm. pelastusajoneuvon käyttöön, koska Satakunnankatu on pelastusajoneuvojen pääväylä länteen. Käskyillä ei ollut vaikutusta.
Hieman ennen iltakymmentä poliisi ilmoitti kadulla soittaneelle bändille, että soittamisen on loputtava klo 22.00, jotta alueen asukkaille ei aiheudu tilaisuudesta huomattavaa ja kohtuutonta häiriötä ja haittaa. Kehoitus lopettaa soittaminen ko. ajankohtana (klo 22.00) annettiin toistuvasti poliisiajoneuvon kovaäänisellä – käskyillä ei kuitenkaan ole ollut vaikutusta.
Poliisi pyrki kehoitusten ja käskyjen jälkeen lievintä mahdollista keinoa käyttäen poistamaan häiriön sammutamalla bändin sähkön lähteenä olleen aggregaatin, mutta väkijoukko kerääntyi aggregaatin ympärille ja esti aluksi laitteen sammuttamisen. Aggregaatti saatiin kuitenkin sammutetuksi ja se otettiin poliisin haltuun. Poliisi joutui tässä yhteydessä käyttämään OC -kaasua eli paprikasumutinta, koska väkijoukko hyökkäsi aggressiivisesti poliisia kohti tönien ja potkien poliisia. Paprikasumutin on väliaikaisesti toimintakykyyn vaikuttava kaasusumutin, jonka ärsyttävän kaasun vaikuttavana aineena on myös chilipaprikoiden sisältämä kapaisiini. Kuten kaikkien aseeksi luokiteltavien kaasusumuttimien, paprikasumuttimen hallussapito niin voimankäyttöä, kuin hätävarjeluakin varten on Suomessa luvanvaraista. Väkijoukosta heitettiin myös poliisia kohti lasipulloja ja oluttölkkejä. Tilanteessa yksi poliisimies sai vammoja poliisia kohti heitetyn lasisen pullon osuessa häntä pään alueelle.
Tilanne on lopulta rauhoittunut toistuvien poistumiskäskyjen vaikutuksesta. Poistumisen yhteydessä kuitenkin isommasta pääjoukosta irtaantunut pienempi väkijoukko rikkoi poliisiauton takalasin. Myös poliisiauton katolle oli heitetty ns. papatteja (ilotulite), joista jäi palojälkiä auton katolle. Toista poliisiautoa oli myös vahingoitettu potkimalla.
Tapahtuman jälkeen Satakunnankadulle jäi rikotuista pulloista niin paljon lasia, että katu pysyi suljettuna lähes aamukahdeksaan asti, jolloin se jälleen avattiin liikenteelle.
Tapahtumiin liittyen poliisi otti kiinni 3 henkilöä. Yhtä kiinniotetuista epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja kahta muuta henkilöä lievemmästä rikoksesta. Asian esitutkinta jatkuu muiden asianosaisten selvittämisellä kuulusteluin ja mm. mahdollisen saatavissa olevan kuvamateriaalin tutkimisella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkikäänne! Janni Hussi jätti Jari-Matti Latvalan
- Kasinorakastajan blogi: Curacao ja Anjouan – Pelilisenssit syynissä
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – saapuivat yhdessä salaiselta lomalta
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Kaikki Euroviisuista 2026
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”