Mielisairas sekopää kidnappasi huippu-urheilijan – Alaston nainen selvisi hengissä huiman oivalluksen ansiosta!
Itävaltalainen kilpapyöräilijä Nathalie Birli joutui hirvittävän painajaisen keskelle heinäkuussa, kun hänet kidnapattiin. Hän on palannut tapahtumapaikalle muistelemaan kauhunhetkiään.
Birli oli harjoittelemassa maantiellä Grazissa, Itävallassa, kun mielenterveysongelmista kärsivä mies osui häneen punaisella autollaan.
– Kaaduin ja mursin käteni. Mies nousi autosta, löi minua kepillä, sitoi minut teipillä ja laittoi minut autoon. Sitten pyörryin hetkeksi aikaa. Kun heräsin, olin sidottuna alasti tuoliin, Birli muisteli Kronen Zeitung-lehdelle.
Birlin mukaan kidnappaaja oli täynnä vihaa.
– Hän sitoi silmäni kiinni, pakotti minut juomaan viiniä ja snapseja, ja hän piteli koko ajan puukkoa kädessään.
Kuuden tunnin jälkeen onnistui puhumaan kidnappaajansa ympäri. Mies suostui viemään pyöräilijän takaisin omaan kotiinsa. Apu löytyi yllättävästä puheenaiheesta. Birli huomasi, kuinka paljon miehellä oli orkideoita pienessä mökissään.
– Kysyin hänen kauniista orkideoistaan ja ehdotin, että sopisimme kidnappaukseni olleen onnettomuus. Sopisimme, että olin törmännyt peuraan ja hän olisi pelastanut minut.
Mies uskoi Birliä ja jopa ajoi hänet takaisin kotiovelleen. Sisään päästyään Birli soitti ystäviensä kanssa poliisille, joka pidätti 35-vuotiaan miehen.
Hän oli entuudestaan poliisin tuttu ja hän kärsii mielisairaudesta. Mies kiistää, että hänen aikomuksensa olisi ollut seksuaalinen väkivalta tai tappaminen.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta
- Joel Harkimo avautuu tunnoistaan – kommentoi välejään Janni Hussiin