Taitoluistelija Melissa Bulanhagui oli lajinsa junioritähti, joka nousi jo 15-vuotiaana USA:n maajoukkueeseen.

Naisen tavoitteena oli päästä kilpailemaan olympialaisiin, mutta vuonna 2007 sattunut loukkaantuminen pilasi lopulta hyvin alkaneen uran. Vancouverin olympiakarsinnoissa hän koki karmaisevan pudotuksen jäätyään vasta 12:nneksi.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Nainen kertoo nyt Pornhubin podcastisssa pettymyksestään ja siitä, miten hän alkoi käyttää liikaa alkoholia huudellakseen pettymyksen mielestään.

– Urani jälkeen valmensin nuoria taitoluistelijoita, työskenteli baarissa ja aloin juoda entistä enemmän. En todellakaan ollut tyytyväinen elämääni.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Nainen kiinnostui kuitenkin pornon tekemisestä nettikameralähetyksissä, joka lopulta pelasti hänet – ainakin rahahuolissa.

– Tutkin sopimusta ja päätin kokeilla. Sain 200 dollaria. Onnistuin tekemään rahaa yhdessä illassa, joten päätin aloittaa, hän selittää podcastissä.

Aikuisviihdettä Jada Kai -nimellä tekevä nainen on ollut alalla mukana jo parin vuoden ajan ja häntä on katsottu pelkästään Pornhubissa yli 30 miljoonaa kertaa.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.