
BB-Jonnan suhde meni karille: ”Tuhlasin koko vuoden tähän”
Niko Saarinen ja Jonna Saari laittavat vuoden 2019 pakettiin Nikotellen-podcastissaan.
Vuoden viimeisessä lähetyksessä kaksikko käy läpi vuoden aikana tapahtuneita asioita.
Nikolla on ollut tänä vuonna hirveästi töitä. Hän oli kaiken lisäksi kesällä mukana myös Farmi-sarjassa. Niko kertookin kesänsä menneen ”sumussa ilman lomaa”.
Vuoden kohokohtia löytyy muun muassa festareista, joista varsinkin RMJ aiheutti jälkikommelluksineen molemille ikimuistoisia hetkiä, niin hyvässä kuin pahassa. Jonna ja Niko kokivat festarin päättyessä aivan kamalan vastoinkäymisen, joka sai Nikon itkemään, mutta lopulta heille tuntemattoman pojan aivan uskomattoman ystävällinen teko auttoi heidät pulasta.
Niko ja Jonna aloittivat yhteisen podcastinsa heinäkuussa. Sitä ennen Niko oli tehnyt sitä yksin. Heidän ei ollut tarkoitus aloittaa seksiblogia, mutta he myöntävät, että se lipsahti siihen suuntaan aika usein. He arvelevat tämän johtuvan siitä, että he uskaltavat monista muista poiketen puhua asioista ääneen.
Härskimminkin asiat voisivat olla, sillä Niko paljastaa olleensa joskus saunassa Frederikin kanssa, joka on Nikon mielestä ”todella härski mies”. Jos Frederik tekisi podcastin, Nikon mielestä se kuuluisi suoraan Pornhubiin.
Mennyttä vuotta pohtiessa, Niko harmittelee espoolaista miestä, jolla oli täydellinen ”se”. Niko antoi miehen lipua sormiensa välistä ja harmittelee vielä, että jätti asiat roikkumaan.
Jonnalla puolestaan on mennyt välit poikki erään itselleen hyvin tärkeän miehen kanssa ja hän on hyvin tuohtunut asiasta: ”Tuhlasin koko vuoden tähän!” Kuuntele podcastista, kenestä miehestä on kyse.
”R-kioskin ylähyllyn podcastissa” selviää myös, kuinka paljon tuleva poikaystävä voisi määräillä Nikon sekä Jonnan tekemisiä. Etenkin Jonnalla on asiaan hyvin tiukka kanta.
Seuraavaksi ohjelmassa fantasioidaan päivää unelmien poikaystävän kanssa. Fantasiat ovat erilaiset, mutta molemmissa poikaystävä tuo ja hakee rakkaansa töistä. Kuuntele, mitä muuta Emmanuel ja Matias tekevät Nikolle ja Jonnalle!
Niko yllättää sanomalla, että kumpikaan heistä ei ole vanhentunut tänä vuonna, vaan molemmat nuorentuivat yhden vuoden. Miten tämä on mahdollista? Kuuntele alta!
Ohjelmassa selviää myös, minne menevät molempien rahat ja mitä he aikovat tehdä asialle ensi vuonna.
Kuuntele Nikon ja Jonnan paljastukset Nikotellen-podcastin uusimmasta jaksosta alta tai täältä!
Jakso on kuunneltavissa myös Soundcloudissa.
Nikotellen-podcastin ensimmäisen ja toisen tuotantokauden äänitteet löydät täältä.
Sarja löytyy myös Apple Podcasteista
Metropoli ja Nikotellen ovat myös Instagramissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen