
Erikoinen surina talon sisällä ihmetytti – kurkistus sisäpuolelle paljasti totuuden
Hyönteiset löytävät joskus tiensä esimerkiksi omaan kotiin – tässä tapauksessa niitä oli aivan liikaa, kun valtava yhdyskunta oli pesiytynyt talon sisälle.
Coventryssa asuva perhe oli joutunut muuttamaan pois, kun mehiläisiä alkoi olla niin paljon, että niitä oli joka paikassa. Paikalle hälytetty hyönteistorjuja oli käyttänyt peräti kuusi tuntia mehiläisyhdyskunnan poistamiseen, sillä tarkoitus oli siirtää lentiäiset turvallisesti toiseen paikkaan.
Peräti 1,2 kuutiosenttimetrin kokoinen pesä käsitti arviolta yli 20 000 mehiläistä, joiden siirtämisen tarkoituksena oli valjastaa ne jälleen hyötykäyttöön. Mehiläiset ovat erittäin hyödyllisiä hyönteisiä, sillä ne pölyttävät suuren määrän kasveja, joita myös ihmiset käyttävät ravinnoksi.
Oheisella videolla näytetään, miten mehiläiset imuroidaan hellävaraisesti suljetuun säiliöön siirtoa varten. Katso video BBC:n sivulta tästä linkistä! Videota ei välttämättä suositella herkemmille, sillä näkymä voisi hyvin olla mehiläisaiheisesta jännityselokuvasta, kuten vuonna 1978 julkaistu The Swarm.
Lähde: BBC
Kuva: Pixabay
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa