Henna Peltonen kertoo miksi "väärä tyttö" monesti voittaa kauneuskilpailun
Henna Peltonen on tuomaroinut useissa kauneuskilpailuissa vuosien varrella ja tuottanut viimeiset kaksi vuotta Car Babe -kilpailua. Kuvassa viime viikonloppuna kruunattu Car Babe 2016 Aurora Tuhola (keskellä), ensimmäinen perintöprinsessa Endia Patterson (oikealla) ja toinen perintöprinsessa Jannina Morkos (vasemmalla).
Henna kertoo blogissaan, että monesti kuulee kommentteja, joiden mukaan ”väärä tyttö” voitti jonkin kilpailun, joten hän päätti kertoa, mitä kauneuskilpailun voittajalta oikeasti vaaditaan. Pelkkä kauneus ei riitä, sillä ulkonäön lisäksi vaaditaan paljon muutakin. Kilpailijoiden täytyy osata esiintyä ja poseerata kameralle, selviytyä kiperistä haastatteluista sekä omata tervettä itsevarmuutta.
– Suurin osa tytöistä hakee kisoihin voidakseen sitä kautta työllistää itseään erilaisilla pr-töillä sekä mallikuvauksilla ja se on myös kisan järjestänkin tavoite. Työnantajalle on äärettömän tärkeää voida luottaa siihen, että hänen palkkaamansa tyttö osaa esiintyä edukseen ja edustaa annetuissa työtehtävissä tilanteessa kuin tilanteessa, Henna korostaa.
– Voittajalta vaaditaan esiintymistaitoa, sillä tulevissa työtehtävissä pitää esiintyä välillä suurellekin yleisölle. Pitää näkyä, että esiintymisestä nauttii. Kisan luonteesta riippuen vaaditaan sitten vielä joko seksikkyyttä, luonnollisuutta, sporttisuutta.. Mutta pelkkä kauneus ei yksin riitä, vaan kokonaisuus on se mikä ratkaisee. Pelkistä kuvista näemme pelkän ulkoisen kauneuden. Ja kauneuskin on katsojan silmissä ja makuasioista ei voi kiistellä.
Henna muistuttaa, että jo pelkkä osallistuminen kauneuskilpailuun on erittäin rohkea teko.
– Jokainen, joka on joskus noussut lavalle bikineissä ja tuonut itsensä toisten arvosteltavaksi, ovat kaikki äärettömän rohkeita ja jokainen on siinä kohtaa voittaja. Arvostelijoista ei kannata välittää, Henna sanoo.
Tammikuussa Henna nähdään tuomaroimassa Mikkelin Neito -kilpailua ja myöhemmin ensi vuonna Henna järjestää uudenlaisen kauneuskisan, jossa ei hyväksytä kauneusleikkauksia eikä edes tatuointeja.
Lue koko kirjoitus ”Mitä kauneuskisoissa vaaditaan” Henna Peltosen blogista!
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Seiska: Mikko Leppilammen tutkinnassa uusi käänne
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Erja Lyytinen kuumissa bikinikuvissa: ”Ostin bikinit second hand -kaupasta 25 vuotta sitten”
- Seiska: Mikko Leppilammen väitetystä seksuaalisesta häirinnästä on tihkunut uutta tietoa julkisuuteen
- Kasinorakastajan blogi: Tämän hetken kuumimmat uudet slotit!
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Erika Vikman räväyttää jälleen – esiintyi pelkässä läpinäkyvässä paidassa nännit teipattuina
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”