[jwplayer]http://youtu.be/1zXwOoeGzys[/jwplayer]

Nuori nainen tasapainoilee slackline-köydellä yhdestä täyttä vauhtia kiitävästä kuorma-autosta toiseen. Tällaista temppua ei ole yritetty ennen edes Hollywoodissa. Temppua koskeva filmi on nyt jättimenestys YouTubessa, sitä on katsottu jo lähes 6 miljoonaa kertaa.

Nainen köydellä on amerikkalainen slackline-tasapainoilija Faith Dickey. Hän on maailmanennätyksen haltija highlining-tasapainoilussa, uudessa urheilulajissa, jossa kävellään köydellä niin korkealla ja niin pitkä matka kuin mahdollista.
– Olen tottunut korkeisiin paikkoihin ja pitkiin, tuulessa heiluviin köysiin. Köydet on kuitenkin aina ankkuroitu tiukasti kallionseinämiin. Kahteen liikkuvaan kohteeseen kiinnitetty köysi on aivan toista maata, Faith Dickey kertoo.
Ennennäkemätön temppu
Kun filmin toteuttajaksi värvätty Hollywood-tiimi ensi kerran kuuli ideasta, he olivat ällikällä lyötyjä.
– Minä kun luulin, että kaikki mahdolliset stuntit on jo tehty. Mutta kukaan ei ole aiemmin kävellyt kahden liikkuvan kuorma-auton väliin viritettyä köyttä. Se on hurja haaste, mutta juuri haasteet saavat minut syttymään, kertoo Peter Pedrero, joka on toiminut esimerkiksi James Bond-, Harry Potter- ja Pirates of the Caribbean -elokuvien stuntkoordinaattorina.
Ansioitunut ohjaaja
Videon on ohjannut Oscar-palkintoehdokkaanakin ollut Henry Alex Rubin, jonka ohjaamaa ja ruotsalaisen Alexander Skarsgårdin tähdittämää Disconnect-elokuvaa esitetään parhaillaan teattereissa.
”Kuvaan kaikista mieluiten elokuvia, jotka ovat jonkun mielestä mahdottomia tehdä. Kun kuulen sellaista, haluan siirtää vuoria.”
“Faith Dickey on samanlainen. Sano hänelle ”ei” ja se saa hänet syttymään. Hän sai rohkeudellaan sekä minut että koko kuvausryhmän hyvin nöyräksi ja vaikuttuneeksi. Tämä temppu suunniteltiin testaamaan Volvo kuorma-autojen ohjattavuutta ja samalla siitä tuli suuri rohkeuden ja sisun taidonnäyte,” Henry Alex Rubin sanoo.
Ei tyhmänrohkeille
Video kuvattiin Kroatiassa melkein kokonaan uudella moottoritieosuudella, jossa ei ollut vastaantulevaa liikennettä. Temppu näyttää erittäin dramaattiselta, mutta turvallisuus oli ensiarvoisen tärkeää sekä Volvo Trucksille että stuntkoordinaattori Pedrerolle. – Stunttien tekeminen ei ole tyhmänrohkeiden hommaa. Turvallisuus on aina etusijalla. Joka hetki täytyy olla valmis pahimpaan ja tehdä suunnitelmat sen varalle. Huolellinen suunnittelu ja valmistautuminen viimeistä yksityiskohtaa myöten – ne ovat ratkaisevan tärkeitä, Pedrero paljastaa.
Videon liikkeellepaneva voima on Volvo Trucks. Videon tavoitteena on esitellä yhtiön uusimman kuorma-automallin, Volvo FH:n, ajotuntumaa ja verratonta ohjattavuutta.