
Ilman leukaa syntynyt poika toteutti haaveensa räppärin urasta
Yhdysvaltalainen Isaiah Acosta, 17, unelmoi rap-artistin ja tuottajan urasta huolimatta siitä, että hän syntyi ilman leukaa ja ääntä. Hän ei kuitenkaan ole antanut rajoitusten estää itseään tavoittelemasta unelmiaan.
– Tunnen yhteyttä rap-musiikkiin – nautin sen energiasta. Olen aina rakastanut lyriikoiden kirjoittamista ja sittaatteja ja minua vaivaavien asioiden ilmaisemista runojen kautta, poika kertoi.
Acostalla on synnynnäinen tila, jota kutsutaan nimellä situs inversus. Se tarkoittaa, että hänen elintensä sijainti on peilikuva elinten normaalista sijainnista. Tilan vuoksi hän syntyi ilman leukaa ja ääntä. Hänen ei odotettu elävän pitkään, mutta hän on uhmannut lääkäreiden ennusteita.
– Hän oli ollut ilman happea 15 minuuttia ja minulle kerrottiin, että vaikka hän selviytyisi, hänellä ei olisi minkäänlaista elämänlaatua, pojan äiti Tarah, 35, kertoi.
Acosta on toteuttanut luovaa puoltaan kirjoittamalla, ja se on auttanut häntä selviytymään vaikeista ajoista. Hyväntekeväisyysjärjestö Children’s Miracle Networkissa luovana tuottajana toimiva Topher Horman auttoi Acostaa tapaamaan rap-tähti Trap Housen eli Tikey Pattersonin, ja kaksikko teki yhteistyöprojektin.
Acosta kirjoitti ja äänitti kappaleen ”Oxygen to Fly” Trap Housen kanssa. Acosta myös tuotti ja valitsi biitit kappaleeseen.
– Rapissa toivomme aina voivamme puhua niiden puolesta, joilla ei ole ääntä. On ollut uskomatonta saada tehdä niin kirjaimellisesti, Trap House totesi.
Lähde: Meaww
Kuva: Facebook / Isaiah Acosta
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!