IS: Iida Ketola joutui raiskauksen uhriksi kesken taksimatkan – kertoo avoimesti järkyttävistä tapahtumista
Yrittäjä ja mediapersoona Iida Ketola joutui joulukuussa 2019 raiskauksen kohteeksi, kun hän oli palaamassa ystävänsä hautajaisista kotiin. Ketola kertoo tapahtumista Ilta-Sanomien tuoreessa haastattelussa.
Ketolan mukaan hänet raiskasi taksikuski, joka piti häntä suljetussa tilassa vasten hänen tahtoaan. Tänä keväänä epäilty tekijä on saatu vihdoin kiinni, ja tapahtumia käsitellään pian oikeudessa.
Ketolan tapauksessa rikosnimikkeinä ovat raiskaus ja vapaudenriisto. Ketola ei ole epäillyn ainoa uhri, vaan seksuaalirikosten kohteeksi joutuneita on useita muitakin.
Joulukuun 2019 tapahtumat muuttivat Ketolan elämää ja ajatusmaailmaa suuresti. Aikaisemmin hyvin aktiivinen ja urheilullinen nainen joutui hetkeksi ottamaan taukoa lähes kaikesta.
– Jouduin muuttamaan elämääni valtavasti, koska en ollut työkykyinen, eikä minulla ollut voimia mihinkään, Ketola kuvailee Ilta-Sanomille.
Sittemmin Ketola on käsitellyt asiaa terapiassa ja saanut paljon tukea ympärillään olevilta ihmisiltä. Hän iloitseekin siitä, ettei hänen ole tarvinnut jäädä vaikeassa tilanteessa yksin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kun Ketola keväällä sai tietää, että tekijä oli saatu kiinni, palasivat voimakkaat tunteet hetkellisesti hänen mieleensä.
– En noussut sängystä kolmeen päivään ja vain itkin, Ketola sanoo ja jatkaa:
– Sen jälkeen tuntui, että olen käsitellyt tämän surun ja nyt mennään ja hoidetaan tämä loppuun. Olen huojentunut siitä, että se oikeudenkäynti on vasta nyt.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ansku Bergströmiltä yllätysavautuminen: ”On ollut vaikeeta”
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”