Jussi Lammen tytär teki itsemurhan – Lampi muistelee traagista tilannetta: ”Tunsin voimakasta vihaa”
Näyttelijänä tunnettu Jussi Lampi kertoo Anneli Juutilaisen kirjoittamassa Lähtösi jälkeen – Kertomuksia surusta ja selviytymisestä (Docendo) -nimisessä kirjassa tyttärensä kuolemasta.
Lammen tytär Mandi Lampi teki itsemurhan vuonna 2008, ollessaan 19-vuotias. Jussi kuvailee kirjassa, ettei Mandi näyttänyt ennen kuolemaansa isälleen tai veljelleen mitään merkkejä masennuksesta tai itsetuhoisuudesta.
Viimeisen kerran Jussi näki tyttärensä helmikuussa 2008. Jussi oli tapaamassa tytärtään kahvilassa Helsingin rautatieasemalla. Mukana oli muusikko Timo Rautiainen, sillä Mandi oli kertonut haluavansa tehdä musiikkia.
– En aavistanut, että se oli viimeinen kerta, kun tapasimme. Ne olivat meidän jäähyväisemme, Jussi toteaa kirjassa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Muutaman päivän kuluttua Mandi löytyi kuolleena ostoskeskuksen vessasta.
– Mandi syntyi lokakuussa 1988 napanuora kaulansa ympärillä. Nyt 19 vuotta myöhemmin hän lähti kaulaliinansa avulla.
– Alkuun tunsin voimakasta vihaa Mandia kohtaan. Muistan huutaneeni: ”Saatanan kusipää mitä teit ja jätit meidät tänne!”
Mandin päätökselle riistää henkensä ei ole saatu selvää syytä. Hän oli joutunut nuorena koulukiusatuksi, mitä on pidetty yhtenä selityksenä.
Mandi jätti ennen kuolemaansa kirjeitä läheisilleen, joissa hyvästeli heidät ja sanoi lähtevänsä ”enkelten luokse”.
Lue myös:
IL: Jussi Lampi 60 vuotta – muistelee avoimesti Mandi-tyttärensä kuolemaa: ”Sitä ei ymmärrä kukaan”
Jope Ruonansuun leski avautuu miehensä kuolemasta: ”Olen miettinyt, olisiko se voitu estää”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit