Viime kesänä kymmenvuotisjuhliaan viettänyt Kuopio RockCock -festivaalin ensimmäiset artistikiinnitykset ovat varmistuneet. Väinölänniemen lavoilla nähdään sekä raskaan rockin että kevyen musiikin esiintyjiä.
Syksyllä Vain Elämää -sarjassa esiintynyt Cheek on kiinnitetty ensimmäisten joukossa festivaalille. Neljä ehdokkuutta Emma Gaalassa kerännyt lahtelaisrappari vieraili Kuopiorockissa viimeksi vuonna 2010.
Tänään perjantaina 8.2.2013 uuden albumin Maailma on tehty meitä varten julkaissut Haloo Helsinki! nähdään ensi kesänä ensimmäistä kertaa Kuopio RockCockissa. Uuden albumin ensimmäinen single Huuda! julkaistiin marraskuussa ja se on kerännyt runsaasti radiosoittoa.
RockCockiin esiintymään saapuvat myös lappeenrantalaisyhtyeet Kotiteollisuus ja Mokoma. Viime syksynä uuden Kunnes elämä meidät erottaa -albumin julkaissut Timo Rautiainen & Neljäs Sektori on tehnyt vahvan paluun raskaan rockin pariin ja yhtye nähdäänkin Kuopiorockissa. Rautiainen esiintyi viimeksi Kuopiorockissa yhdessä Trio Niskalaukaus -yhtyeen kanssa vuonna 2004, kun festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran Väinölänniemellä.
Lisäksi Kuopio RockCockissa nähdään tänään 37 vuotta täyttävä rääväsuu Petri Nygård ja joensuulaisyhtye Stella. Yhtyeen facebook-sivuilla on annettu vinkkiä mahdollisesti pian kuultavasta uudesta tuotannosta.
Festivaalin pääesiintyjä ja lisää artistikiinnityksiä ilmoitetaan myöhemmin keväällä.
Kuopio RockCock järjestetään poikkeuksellisesti viikon myöhemmin kuin aikaisempina vuosina. Kuopion Väinölänniemellä 2.-3.8.2013 järjestettävä festivaali on järjestyksessään yhdestoista. Festivaalin uudistuneet nettisivut ovat nähtävillä osoitteessa www.kuopiorock.fi.