Lentoemännän vinkit: Älä tee näin lentokoneessa
Aikaisemmin Metropoli.netissä on annettu ohjeita muun muassa ruokaravintolaan, baariin ja ravintolan ovelle alan ammattilaisten toimesta. Nyt vuoron saavat lentokoneen matkustamon ammattilaiset, eli lentoemännät.
Nämä vinkit kannattaa painaa mieleen seuraavaa lomamatkaa varten, jotta oma ja kanssamatkustajien lento sujuu mahdollisimman mukavasti.
1. Älä tuki käytäviä
Vaikka on mukavaa ottaa itselleen lentoa varten esimerkiksi tyyny, kirjoja, korvatulpat, kuulokkeet ja kannettava tietokone, kannattaa ne ottaa laukusta esille vasta sitten kun ruuhka käytävällä on mennyt ohi ja kaikki muutkin matkustajat ovat omilla paikoillaan.
2. Älä ole töykeä henkilökuntaa kohtaan
Jos sinulla on ongelmia, sano se kohteliaasti. Matkustajien sisääntulo on ruuhkaisinta aikaa henkilökunnalle, jolloin heillä kaikilla on liian monta asiaa tehtävänä samaan aikaan. Lentoemännät eivät asioi ainoastaan matkustajien kanssa, vaan myös lentäjien, maahenkilöstön ja huollon kanssa.
3. Et ole omassa makuuhuoneessasi
Lentokoneen matkustamo ei ole sinun yksityinen makuuhuoneesi, joten älä tee siellä niitä asioita, joita normaalisti teet kotona. Myöskään kännissä sekoilu ja muiden häiritseminen ei ole sopivaa. Tarvittaessa paikalliset viranomaiset ovat sinua vastassa, kun kone laskeutuu määränpäähän.
4. Älä jätä huomaamatta turvavyön merkkivaloa
Kun turvavyön merkkivalo palaa, kaikkien täytyy istua paikoillaan. Turvavyötä ei saa irrottaa, vaikka olisi miten kiire. Turvavyöt määrätään kiinnipidettäviksi sinun ja muiden matkustajien turvallisuuden takia.
Lähde: The Sun
Kuva: Pixabay
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”