
Meneekö euroviisuvoitto jälleen Ruotsiin? Katso huikea esitys!
Ruotsalaisilla on yllin kyllin kokemusta Eurovision laulukilpailujen voittamisesta. Länsinaapurimme on voittanut euroviisut jo peräti 5 kertaa, viimeksi vuonna 2012 Loreenin kappaleella Euphoria.
Ruotsi on tottunut myös olemaan yksi ennakkosuosikeista lähestulkoon joka vuosi. Niin on käymässä myös tänä vuonna Itävallan pääkaupungissa Wienissä järjestettävissä kilpailuissa.
Ennakkosuosikin viittaa kantaa tällä kertaa harteillaan Måns Zelmerlöv, joka voitti Ruotsin tunnetusti korkeatasoiset karsinnat kerrassaan murskaavasti.
Nyt 28-vuotias Zelmerlöv nousi koko Ruotsin tietoisuuteen ensimmäisen kerran vuonna 2005, kun hän sijoittui Ruotsin Idols-kilpailussa viidenneksi. Idolsin jälkeen Zelmerlöv on esiintynyt musikaaleissa ja ollut aktiivinen euroviisukilpailija. Tämän vuoden kilpailu oli miehen kolmas yritys, ja kuten sanonta kuuluu, kolmas kerta toden sanoi.
Zelmerlövin kappale Heroes on totuttuun ruotsalaiseen tapaan ilmiselvä hittibiisi, mutta kappaleen esityksessä on lisäksi jotain mitä euroviisuissa ei vielä ole koskaan aiemmin nähty. Tämä on paljon sanottu, sillä monista voi tuntua, että euroviisuissa enää mikään ei yllätä. Viime vuoden kilpailunhan voitti parrakas nainen.
Zelmerlövillä ei ole esityksessä mukanaan tanssijoita eikä mitään muutakaan, ainoastaan taustaprojisointikangas, jolla varsinainen taikuus tapahtuu. Miehen taitavasti koreografioitu esitys etenee saumattomasti piirrettyjen tikkuhahmojen kanssa luoden uskomattoman hienon yhteensulautumisen oikean ja virtuaalimaailman välillä, ja kaikki tämä tapahtuu suorassa lähetyksessä.
Zelmerlövin esitys valloitti Ruotsin karsintojen tuomari- ja yleisöäänestyksen ja voitto oli suorastaan murskaava.
Ruotsi on siis noussut yhdeksi tämän kevään euroviisujen ennakkosuosikeista ja esittää Wienissä jotain, mitä ei ole koskaan ennen euroviisuissa nähty.
Mutta samoin tekee Suomi, joten olisiko Euroviisujen finaalista tulossa Suomi-Ruotsi maaottelu? Vai jotain aivan muuta?
Eurovision laulukilpailut 2015:
1. Semifinaali 19.5.
2. Semifinaali 21.5.
Finaali 23.5.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”