Järjestäjän arvion mukaan ensimmäisenä Kuopio RockCockin tapahtumapäivänä alueella vieraili noin 9000 henkilöä. Yhtäaikaa yleisöä oli paikalla enimmillään noin 6000 henkilöä.
Poliisia työllistivät eniten yleisötapahtuman läheisyyteen saapuneet juhlijat. Tapahtuma-alueelta ja sen välittömästä läheisyydestä otettiin kiinni yhteensä 25 henkilöä, pääosa häiriökäyttäytymisen ja päihtymyksen vuoksi. Lisäksi huvialueen läheisyydestä poistetiin useita satoja päihtyneitä henkilöitä.
Tapahtuman päättymiseen mennessä poliisi on kirjannut yleisötapahtumaan liittyen kolme rikosilmoitusta pahoipitelyistä, kolme rikosilmoitusta huumausaineen käyttörikoksesta sekä lastensuojeluilmoituksia 10 kappaletta. Vakavin tapahtuma oli 16-vuotiaan ulkomaalaistaustaisen pojan poliisipartioon kohdistunut potkiminen. Tapahtunutta tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.