Santa Cruz jouluisassa maailmanlaajuisessa automainoksessa – video!
Suomalainen rock-yhtye Santa Cruz lennätettiin esiintyjäksi autojätti Mercedes-Benzin kansainväliseen mainoskampanjaan, joka nähdään myös Suomessa.
Aiemminkin huomattavaa kansainvälistä näkyvyyttä saanut suomalaisyhtye Santa Cruz nähdään Mercedes-Benzin maailmanlaajuisessa joulunajan mainoskampanjassa. Mainoksessa esitellään Kittilän lumisessa ympäristössä uusi hybridi Mercedes-Benz C 350e. Jouluiseen tunnelmaan oman särmänsä tuo taustalla soiva Santa Cruzin kappale ”Bonafide Heroes” ja taianomaisessa maisemassa soittava yhtye. Mainoksen ohjasi palkittu Aleksander Bach, jonka viimeisimpiin töihin lukeutuu muun muassa Hitman 47.
– Mainoksen tekeminen yhdessä Mercedeksen kanssa oli erittäin siisti kokemus. Tekemässä oli kokopitkään elokuvaan vaadittavan kokoinen crew. Kameramies lennätettiin edellisenä iltana paikalle yksityiskoneella Hong Kongista, kertoo yhtyeen laulaja Archie Cruz.
Bändi sai Kittilän reissullaan tuntumaa perinteisestä joulusäästä, sillä yhtyeen osuutta kuvattiin viisi tuntia lumivallien keskellä paukkupakkasessa.
– Meikäläinen veti hihaton päällä. Adrenaliinilla pääsee pitkälle, Archie nauraa.
Yhtye esiintyi syys-lokakuun taitteessa Karibialla legendaarisen Motörheadin kipparoimalla Motörboat-risteilyllä. Maailmalla kovassa nosteessa oleva bändi solmi vuosi sitten lisensiointisopimuksen urheilukanava ESPN:n kanssa, jonka myötä Santa Cruzin musiikki on soinut kuluneena vuonna noin 90 miljoonassa kotitaloudessa Yhdysvalloissa. Seuraavan kerran yhtye nähdään jenkki-tv:ssä helmikuussa Breaking Band -sarjassa yhdessä Skid Row:n legendaarisen Sebastian Bachin kanssa.
Yhtyeen kiireisen vuoden 2015 viimeinen keikka nähtiin viime viikonloppuna Ruotsin Uumajassa. Suomea yhtye kiertää seuraavan kerran helmikuussa.
Tässä mainos:
https://youtu.be/lgvS-gALrug
Kuva: Ville Juurikkala
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!