maisa

Seiska julkaisi Maisa Torpan salasuhteen paljastavat paparazzikuvat

Metropoli

Viime viikolla Seiska uutisoi, että rallitähti Jari-Matti Latvalan kanssa kihloissa olevalla Maisa Torpalla on ollut jo pitkään salasuhde tunnetun IT-alan yrityksen johtajan kanssa.

Sen jälkeen, kun Seiska tiedusteli salasuhdetta Maisalta ja mieheltä, he ovat lehden mukaan alkaneet toimia varovaisemmin, mutta Maisa on silti edelleen yöpynyt miehen luona.

Seiska on nyt julkaissut nettisivullaan paparazzikuvia salasuhdeväitösten vahvistukseksi. Kuvissa näkyy, kun Maisa Seiskan mukaan yrittää hipsiä silminnäkijöitä varoen salarakkaansa autokyytiin yhdessä vietetyn yön jälkeen. Kuvat otettiin viikonloppuna Jari-Matin ollessa rallikisassa ulkomailla.

Seiskan paparazzi kuvasi väitetyn salarakkaan, kun hän lähti ensin ulos rivitalon alakerran ovesta ja ajoi BMW:nsä talon toiseen päätyyn, jonka jälkeen Maisa hipsi talon takaa kiertotietä autolle, jotta heidän lähtöään ei huomattaisi. Seiskan mukaan Maisa katseli epäluuloisena ympärilleen, ennen kuin meni autoon.

Maisa on kieltänyt julkisuudessa jyrkästi, että hänen ja IT-johtajan välillä olisi mitään romantiikkaa. Maisan mukaan Jari-Matti tuntee miehen ja hänet on myös kutsuttu pariskunnan häihin. Seiskan saamien tietojen mukaan Jari-Matti ei tunne kyseistä miestä.

Lähde ja paparazzikuvat: Seiska

Kuva: Instagram / Maisa Torppa

Voita robotti-imuri – arvo 499€!

  1. Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
  2. Osallistu arvontaan.
  3. Voit voittaa robotti-imurin, jonka arvo on 499€!
OSALLISTU NYT!
Asenna appi

Metropoli.net

Sattuu ja tapahtuu