
Seiska: Näin Maisa Torpan salasuhde selvisi miehen avovaimolle! Mihin Maisan kihlasormus katosi?
Seiskan mukaan Jari-Matti Latvalan kanssa kihloissa olevalla Maisa Torpalla on jo pitkään ollut salasuhde tunnetun IT-yhtiön johtajan kanssa.
Seiska tavoitti miehen ex-avovaimon, joka kertoi seuranneensa suhdekohun uutisointia surullisena.
– Arvasin heti, ettei miehelläni ollut puhtaat jauhot pussissa, kun hän ei soittanut hyvää yötä tai kysellyt kuulumisiani. Kuulin taustalta Maisan äänen, mutta en vielä silloin tiennyt, kuka hän oli, ex-avopuoliso kertoi Seiskalle.
Seiskan julkaisemissa IT-johtajan asunnon ulkopuolella otetuissa paparazzikuvissa Maisalla ei ollut sormessaan Jari-Matilta saamaansa kihlasormusta. Maisan Instagram-julkaisuissa sormus on kuitenkin paikallaan.
Maisa ja IT-johtaja ovat kiistäneet jyrkästi salasuhteen Seiskalle ja Iltalehdelle. Jari-Matti kuljetti Maisan viime viikon maanantaina sairaalaan sairauskohtauksen takia, jonka Maisa kertoi Iltalehdelle aiheutuneen ”pitkään jatkuneesta stressitilasta”, koska hänen mukaansa Seiska oli salakuvannut häntä sekä hänen miespuolista ystäväänsä jo pidemmän aikaa.
Maisa on tällä hetkellä Dubaissa polttarimatkalla ja Jari-Matti on Walesissa osallistumassa rallin MM-sarjan Britannian osakilpailuun.
Lähde ja paparazzikuvat: Seiska
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- IS: Archie Cruzin käyttäjällä jätetyt törkykommentit järkyttävät – kiistää itse kaiken
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Janni Hussi kommentoi romanssihuhuja Jari-Matti Latvalaan: ”Toivottavasti jonain päivänä…”
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä