Sofia Belórf jakoi kuumia bikinikuvia – ökyloma Malediiveilla
Kohukaunotar Sofia matkustelee siinä määrin, että pelkkä paikkojen luettelu voi uuvuttaa tai aiheuttaa joillekin jopa lento- tai ilmastoahdistusta.
Lauantai-iltana Sofia jakoi matkakuvia ja -videoita Malediiveilta faniensa iloksi.
Yhdellä videolla näkyy lentokoneesta kuvattua maisemaa, jossa turkoosi meri kehystää saaria ja atolleja.
Kuvissa Sofia poseeraa bikineissä aurinkolasit päässään ja stetsonin kaltaista hellehattua kantaen.
Sofian treenatut lihakset pääsevät oikeuksiinsa, ja hänen ruskettunut ihonsa vihjaa, että jo ennen Malediiveja hän on viettänyt aikaa lämpimämmillä leveysasteilla kuin Suomessa.
Useammassa kuvassa huomion kiinnittää myös jättimäinen punottu tarjotin, joka sisältää monenmoista herkkua.
Tarjottimella on hedelmiä, kahvia, mehua ja kuohuviinilaseja, joiden sisältöä ei voi varmentaa. Lisäksi mukana on myös mausteita ja kukkia.
Kuva- ja videokimaran yhteyteen Sofia on kirjoittanut ytimekkäästi:
– Minun älä häiritse -aikakauteni.
Sofia on jakanut julkaisun myös stooreissaan, johon hän on lisännyt ehkä hieman paradoksaalisesti emojin, jossa lukee ”kännykän käyttö kielletty”.
Toki voi olla, että Sofia on laittanut kännykän pois käsistään heti julkaisun jälkeen.
Eittämättä on kuitenkin varmaa, että Sofia nauttii ihanista hetkistä yhdessä jonkun kanssa.
Tämä joku lienee Sofian kultana tunnettu ”rillimiljonääri”.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys
- Netflixin mitta tuli täyteen – kukkaronnyörit kiinni Harrylta ja Meghanilta
- Harry ja Meghan taas pilkan kohteena