Teini auttoi ystäväänsä hirttäytymään – syytetään myös pedofiliasta
Tyerell Przybycien, 18, sai syytteen murhasta tapauksessa, jossa hän yllytti 16-vuotiaan tytön hirttäytymään. Uhri löydettiin kuolleena metsästä Yhdysvaltojen Utahissa. Syyttäjä kertoo Przybycienin ostaneen köyden ja vieneen uhrinsa Jchandra Brownin paikkaan, jossa tämä tappoi itsensä.
Poliisit löysivät kymmenen minuutin videon tytön puhelimelta. Videolla kuuluu miehen ääni, joka syyttäjän mukaan kuuluu Pryzbycienille. Video esitettiin todistusaineistona oikeudessa. Eräässä kohdassa miehen kerrotaan sanovan:
– Peukut pystyyn, jos kaikki on ok?
Myöhemmin ääni jatkaa:
– Silloin aivot lakkaavat saamasta happea.
Poliisin mukaan Pryzbycien on myöntänyt ostaneensa köyden ja tehneensä solmun. Syytetyn kerrotaan lähettäneen eräälle ystävälleen viestejä, joissa hän sanoi, että jos Brown halusi tehdä itsemurhan, hän olisi valmis auttamaan.
– Aivan kuin pääsisi rangaistuksetta murhasta! Przybycien totesi eräässä viestissä.
Przybycien on syytettynä myös lapsipornon hallussapidosta, sillä tutkimusten aikana poliisit löysivät hänen puhelimestaan sopimattomia kuvia alle viisivuotiaasta lapsesta.
Lähde: DailyMail
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”