
The Black Eyed Peas hurmaa räväkällä katutyylillään
Los angelesilainen The Black Eyed Peas perustettiin reilut 16 vuotta sitten ja ryhmä nousi esille romanttisella Where Is The Love -hitillään.
Bändi on valloittanut maailmaa villillä katutyylillään ja se puree nuorisoon. Yllättäen suosio ei romahtanut 2000-luvullakaan.
Nelihenkiseen ryhmään kuuluvat Taboo, Will.I.Am, Apl.de.ap ja sympaattinen naisvokalisti Fergie, joille hittien takominen ei ole kaikista tärkein asia musiikkiuralla.
Omalla tyylillään yhtye ottaa kantaa amerikkalaisten nuorten katuelämään ja koulutusongelmiin.
– Olemme huolissamme nykymaailmasta, sillä täällä on paljon huumeongelmia, työttömyyttä ja sotia. Musiikin avulla on helppo kertoa tunteista ja kokemuksista. Välillä jopa poliitikot pysähtyvät miettimään omia tekojaan ja järjettömiä päätöksiään. Musiikki on paras keino pysäyttää ihmiset miettimään maailmanmenoa ja elämää.
– Jos kykenemme saamaan ihmiset katsomaan ongelmia ja maailmaa laulujemme avulla, olemme onnistuneet, Fergie hehkuttaa.
Rakkauden etsinnästä kertova Where Is The Love -hitti pysyi Amerikan ja USA:n sinkkulistojen kärjessä peräti kuukauden ajan. Samalla se tuotti bändin hittinikkareiden tileille useiden miljoonien eurojen omaisuuden.
– Emme etsi hittejä ja uusia trendejä musaamme, vaan teemme kappaleita oikeasta katuelämästä. Monet laulut ovat syntyneet suoraan kadulta, mitä siellä tapahtuu ja kuinka kovaa arki on, Taboo jatkaa.
Katuelämää ja rakkautta
Musiikkiin on vahvasti sekoittunut hiphopin ja funkin vaikutteita, joita bändi käyttää oivasti hyväkseen myös lyriikoissa.
– Nyt monet kauniit naiset ovat nähneet meidän show’t ja esiintymiset, joten he varmasti tietävät, missä aito rakkaus luuraa. Uskon, että se on jokaisen meidän sydämessä, kun uskallamme vain tuoda sen esille, Apl.de.ap letkauttelee.
– Rap ja melodiset sanat edustavat puhdasta asennetta elämästä. Uskon, että niistä sanoista myös löytyy aito rakkaus ja elämä, Will jatkaa.
– Musamme ironisoi viihdemaailman ihmisiä ja elämää, millaista peliä kulissien takana pelataan, Taboo lisää.
Ennen menestystä yhtyeen musiikkia ja keikkoja arvosteltiin lehdistössä kovalla kädellä, mutta menestymisen jälkeen kellossa muuttui ääni kokonaan.
– Sanomme suoraan, mitä ajattelemme ja toimimme myös sen mukaan. Onneksi kritiikki ei meitä masenna, vaan antaa lisää vauhtia sanoihin, Taboo opastaa.
– Ennen menestymistä olimme vain katupoikia, jotka saarnasivat katuelämästä ja maailmasta. Nyt ajatuksemme otetaan vakavasti, sillä hitit auttoivat meidät parrasvaloihin, Apl.de.ap muistuttaa.
– Emme kirjoita tavallisia turhia biisejä, vaan jokaisessa kappaleessa on oma sanoma. The Black Eyed Peas tihkuu seksiä, romantiikkaa ja kapinahenkeä. Tulemme aina edustamaan katukulttuuria ja sitä henkeä. Lupaan ettei mikään tule muuttumaan, vaikka hittejä tulisi vielä miljoona lisää. Kannamme huolta katunuorten elämästä ja tulevaisuudesta, koska sieltä on vaikea nousta parrasvaloihin ja hyviin opiskelupaikkoihin, Fergie pamauttaa.
Katso Black Eyed Peas haastattelu Metropolin Netti-TV:stä
RENTREPORT (LONTOO), TEKSTI
UNIVERSAL MUSIC, KUVA
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki