Turvapaikanhakijat kasvattivat väkivaltarikosten määrää Saksassa
Tuoreen tutkimuksen mukaan väkivaltarikosten määrä kasvoi Saksassa vuosina 2015 ja 2016. Noin kymmenen prosentin kasvusta 90 % aiheutui nuorten miespuolisten turvapaikanhakijoiden suorittamista väkivaltarikoksista.
Tutkimuksessa huomautettiin, että Syyrian kaltaisilta sota-alueilta tulleet pakolaiset olivat vähemmän todennäköisiä tekemään väkivaltarikoksia, kuin muista maista tulleet turvapaikanhakijat. Sotaa paenneilla pakolaisilla oli parempi mahdollisuus saada turvapaikka Saksasta, jonka vuoksi he pyrkivät välttelemään hankaluuksia.
Suurinta kasvua väkivaltarikoksissa havaittiin 14-30-vuotiaiden miespuolisten turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Yksi merkittävistä väkivallan aiheuttajista oli tutkimuksen mukaan hakijan saama tieto kielteisestä turvapaikkapäätöksestä.
Tutkimuksessa päätellään, että perheiden yhdistäminen sekä turvapaikan saamisen varmistaminen jo varhaisessa vaiheessa vähentäisi väkivaltarikosten määrää turvapaikanhakijoiden keskuudessa, koska puolisot, äidit, sisaret ja muut naispuoliset sukulaiset toimivat ”väkivaltaa ehkäisevänä, sivilisoivana voimana”.
Lähde: Reuters
(Kuvassa vastaanottokeskus, kuva: Wikipedia)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys
- Netflixin mitta tuli täyteen – kukkaronnyörit kiinni Harrylta ja Meghanilta