
Viiden viikonlopun bileet Tampereen Osuuskaupan ravintoloissa!
Anniskeluravintoloissamme juhlitaan Pirkanmaan Osuuskaupan 110-vuotista historiaa syyskuun ajan 80-luvun hengessä. Teema näkyy ravintoloissamme monella tapaa koko kuukauden ajan.
Sevillassa, Tillikassa ja Rosso Koskipuistossa on tarjolla herkullisia 80-luvun klassikkoannoksia. Ravintola Tillikan ”kasarimenu” pitää sisällään mm. sveitsinleikkeen, Sevillassa herkutellaan wieninleikkeellä ja Rosso Koskipuistossa makunystyröitä hemmotellaan broileriruukulla.
Näistä kolmen ruokalajin menuista annetaan asiakkaille 5 euron alennus, jos he näyttävät pahvista henkilöllisyystodistusta tai ajokorttia tilauksen yhteydessä.
Seurusteluravintoloissa juhlitaan Viiden viikonlopun bileitä syyskuussa. Lavalle nousee eri ravintoloissamme kotimaisen musiikin ykkösnimiä, kuten Frederik, Tampere 80’s Allstars vierailijoinaan Mikko Siltala, Pate Mustajärvi ja Mikko Alatalo, Tommi Läntinen ja Harri Marstio.
Näihin iltoihin pääsee osallistumaan lunastamalla Viihdepassin, jonka hinta on 14 euroa, S-Etukortilla 13 euroa. Viihdepassilla pääsee syyskuun aikana mukaan kaikkiin Viiden viikonlopun iltoihin.
Ravintola Tiikerihaissa järjestetään Kasaristara-karaokekilpailu, jonka voittaja pääsee levyttämään studiolla single-levyn liveorkesterin kera.
Anniskeluravintoloissamme on myös myynnissä 80-luvun henkisiä juomasekoituksia, joita nautiskelemalla pääsee helposti ajatuksissaan tuolle niin ikimuistoiselle vuosikymmenelle. Musiikkilinjauksessa on myös otettu huomioon tuon aikakauden klassikkoja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sureva Joel Harkimo: ”Ei vois olla enempää päin persettä”
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!