Seksi tuottaa suurta nautintoa, mutta se voi joskus olla myös melko haasteellista. Joko sitä ei saa riittävästi tai se ei ole tyydyttävää. Eivätkä haasteet siihen lopu, kuten alta selviää.
Miesten ja naisten kokemissa seksihaasteissa on selkeitä eroja, mutta yleisin ongelma on se, että seksiä ei saada niin paljon kuin haluattaisi. Lähes yhtä yleiseksi seksihaasteeksi suomalaiset kokevat väsymyksen.
Kaalimato.com kokosi seksuaaliterapeutin vinkit yleisimpien seksihaasteiden selättämiseen tutkimalla kesällä 2018 suomalaisten asenteita ja käyttäytymistä liittyen seksuaalisuuteen ja seksivälineisiin. Monissa haasteissa on eroja miesten ja naisten välillä, mutta lähes joka kolmas suomalaismies ja -nainen kokee, että seksiä ei ole niin paljon kuin haluaisi.
– On tavallista, että parisuhteessa esiintyy epätahtisuutta seksuaalisten halujen suhteen. Välillä toinen on halukkaampi kuin toinen, jolloin voi syntyä tunne siitä, ettei seksiä saa riittävästi. Tämä on parisuhteiden elämänkaaressa luonnollista, mutta tärkeintä kumppaneiden olisi pystyä keskustelemaan toiveistaan ja tarpeistaan, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.
– Sinkuilla tilanne voi olla samankaltainen, eikä oma ajatus seksin määrästä toteudu toiveista huolimatta. Niin parisuhteessa elävien kuin sinkkujenkin on hyvä muistaa, että omista seksuaalisista tarpeista voi pitää huolta sooloseksin avulla, hän jatkaa.

Väsymys ja liian nopea yhdyntä ovat yleisimpiä haasteita seksielämässä

Myös väsymys on miesten ja naisten jakama seksiin liittyvä haaste. Naisista 32 prosenttia ja miehistä 23 prosenttia mainitsee väsymyksen haasteeksi viimeisen vuoden aikana.
– Seksi vaatii usein rauhallisia hetkiä, jolloin on aikaa rentoutua ja keskittyä kumppaniin. Jos esimerkiksi ruuhkavuosina on vaikeaa löytää tällaisia hetkiä, kannattaa treffi-illat merkata ihan kalenteriin, Lavikainen sanoo.
Myös liian nopea yhdyntä pohdituttaa molempia sukupuolia. Joka viides nainen on sitä mieltä, että yhdyntä on ollut ohi liian nopeasti. Lähes joka neljäs mies kokee lauenneensa yhdynnässä liian nopeasti.
– Seksi on onneksi paljon muutakin kuin pelkkä yhdyntä. Seksuaalista nautintoa voi tuottaa ja saada monilla eri tavoilla – vain mielikuvitus on rajana! Seksivälineistä, kuten esimerkiksi klitoriskiihottimista ja vibraattoreista, voi saada apua nautinnon pitkittämiseen, Lavikainen kannustaa.

Joka viides nainen kokee sängyssä epävarmuutta

Naisista 17 prosenttia on tuntenut olonsa epävarmaksi seksin harrastamiseen viimeisen vuoden aikana. Ikä voi tuoda tässä monelle helpotusta.
– On luonnollista kokea intiimissä kohtaamisessa toisinaan epävarmuutta. Naisilla itsevarmuus usein lisääntyy iän myötä, kun oma keho opitaan tuntemaan paremmin ja itselle ollaan armollisempia. Tämän vuoksi moni osaa nauttia seksistä iän karttuessa enemmän, ja omat toiveet uskalletaan sanoa kumppanille ääneen. Esimerkiksi toisilla naisilla seksuaalinen halukkuus jopa nousee vaihdevuosien myötä, Lavikainen sanoo.
Lähes viidennes naisista kokee, että seksi kumppanin kanssa on tuntunut velvollisuudelta.
– Parisuhteessa on tärkeää keskustella seksiin liittyvistä odotuksista ja ottaa toisen toiveet huomioon puolin ja toisin. Jos tarpeet eivät kohtaa ja seksiä harrastaa toistuvasti pelkästä velvollisuudentunteesta, katoaa siitä läheisyys ja nautinto. Tällöin nautintoa kannattaisi lähteä etsimään keskustelemalla omista toiveista avoimemmin tai kokeilemalla jotakin uutta, kuten esimerkiksi seksivälineitä tai roolileikkejä, Lavikainen vinkkaa.

Miesten erektiovaikeudet ovat usein ohimeneviä

Suomalaismiehistä 14 prosenttia myöntää, etteivät omat toiveet seksin suhteen kohtaa kumppanin kanssa ja 15 prosenttia miehistä kertoo kokeneensa erektiovaikeuksia viimeisen vuoden aikana.
– Lähes jokainen mies kokee jossain vaiheessa elämää jonkin asteisia erektiovaikeuksia, joten niistä ei kannata ottaa liikaa paineita. Asiaa kannattaa selvittää tarkemmin, jos erektiovaikeudet jatkuvat pitkään, mutta esimerkiksi suuriin elämänmuutoksiin ja väliaikaiseen stressiin liittyvät erektiovaikeudet menevät yleensä ohi elämän taas tasoittuessa, Lavikainen sanoo.

Suomalaisten 10 yleisintä seksiin liittyvää haastetta

1. En ole saanut seksiä niin paljon kuin olisin halunnut: 29 %
2. Olen ollut liian väsynyt seksin harrastamiseen: 27 %
3. Olen ollut liian stressaantunut: 22 %
4. Yhdyntä on ollut ohi liian nopeasti: 20 %
5. Liian nopea laukeaminen: 17 %
6. Seksin harrastamiseen ei ole ollut riittävästi aikaa: 17 %
7. Olen ollut yleisesti tyytymätön seksielämääni: 15 %
8. Seksielämästäni on tullut tylsempää: 15 %
9. Olen tuntenut oloni liian epävarmaksi seksin harrastamiseen: 15 %
10. Seksi kumppanin kanssa on tuntunut velvollisuudelta: 14 %

Suomalaisten MIESTEN 10 yleisintä seksiin liittyvää haastetta

1. En ole saanut seksiä niin paljon kuin olisin halunnut: 31 %
2. Liian nopea laukeaminen: 24 %
3. Olen ollut liian väsynyt seksin harrastamiseen: 23 %
4. Olen ollut liian stressaantunut: 19 %
5. Yhdyntä on ollut ohi liian nopeasti: 19 %
6. Seksin harrastamiseen ei ole ollut riittävästi aikaa: 17 %
7. Erektiovaikeudet: 15 %
8. Seksielämästäni on tullut tylsempää: 14 %
9. Omat toiveeni seksin suhteen eivät kohtaa kumppanin kanssa: 14 %
10. Olen ollut yleisesti tyytymätön seksielämääni: 12 %

Suomalaisten NAISTEN 10 yleisintä seksiin liittyvää haastetta

1 Olen ollut liian väsynyt seksin harrastamiseen: 32 %
2. En ole saanut seksiä niin paljon kuin olisin halunnut: 27 %
3. Olen ollut liian stressaantunut: 25 %
4. Yhdyntä on ollut ohi liian nopeasti: 20 %
5. Seksi kumppanin kanssa on tuntunut velvollisuudelta: 19 %
6. Seksin harrastamiseen ei ole ollut riittävästi aikaa: 18 %
7. Olen ollut yleisesti tyytymätön seksielämääni: 17 %
8. Olen tuntenut oloni liian epävarmaksi seksin harrastamiseen: 17 %
9. Seksielämästäni on tullut tylsempää: 15 %
10. Kivulias yhdyntä: 15 %
Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy:n analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internetpaneelissa kesäkuussa 2018. Kyselyyn vastasi 1 000 iältään yli 18-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava.
Lähde: Kaalimato.com
Kuva: Pixabay