
Pidä hauskaa, älä sekoile!
Näin syksyn alkaessa on paikallaan nostaa esiin vastuullisen pelaamisen tärkeys. Saarnaaminen ja julistaminen tulkitaan Suomessa useimmiten niin, että kertoja pitää kuulijaa idioottina. Kasinorakastajan tapoihin ei kuulu paasaaminen, koska kenenkään älykkyyttä ei ole tarkoitus loukata. Pelaamisen ilosanoman levittäminen sen sijaan kuuluu agendaan.
Faktahan on se, että kasinoilla pelaileminen on etenkin suomalaisille hauska harrastus ja mitä erinomaisin tapa irrottautua arjesta. Jotta se pysyy mieluisana lystinä ajasta ikuisuuteen, on aika ajoin hyvä tarkastella omaa pelaamista. Mahdollisimman objektiivisesti se onnistuu pitämällä kirjaa kaikista panostuksista ja voitoista. Rehellisyys maan perii ja numerot eivät tunnetusti valehtele.
Ei ikinä yli varojen – ei koskaan lainojen avulla!
Monella tapaa poikkeuksellinen kesä 2020 on ohi, sisätiloissa vietetään taas enemmän aikaa ja samaan syssyyn pelivalmistajilta tulee pelejä enemmän kuin ikinä. Syyskuussa omien laskujeni mukaan julkaistiin miltei 200 uutta slottia, joiden joukossa oli lukuisia sellaisia, joihin on tullut itsekin panostettua. Vedonlyöntikin elää ja voi hyvin, vaikka jalkapallostadionien ammottava tyhjyys pitää kotiedun tälläkin kaudella minimissä.
Nämä elementit luovat pohjan sille, että pelaa herkästi yli varojensa. Allekirjoittanut pelaa paljon, mutta henkilökohtaista rahaliikennettä tulee seurattua ja ennen kaikkea kontrolloitua hyvin aktiivisesti. Kuukausibudjetin ylittäminen ei ole koskaan mahdollisuus.
Omassa ystäväpiirissä on niitä sankareita, joilla pelaamiseen uhrattavissa olevien resurssien evaluoiminen ei aina ole realistisella tasolla. Tämä ei suinkaan katso ikää tai sosioekonomista asemaa. Liikaa pelaaminen on kuitenkin eri asia kuin se, että on peliriippuvainen.
Peliongelman kiistäminen puolestaan on täysin inhimillistä. Avuntarpeen ymmärtämisen tulisi häpeän sijaan aiheuttaa helpotuksen tunnetta ja kiven kantaminen sydämen päällä voi pitkässä juoksussa aiheuttaa herttalaakimaisen lihasrevähdyksen.
Tunne rajasi – aseta pelirajat
On tärkeä ymmärtää, että apua pelaamiseen liittyviin asioihin on aina saatavilla. Kasinoilla on välineitä pelaamisen rajoittamiseen ja pelitilien sulkemiseen. Erinomaisen tärkeää työtä tekevään Peluuriin voi ottaa helposti yhteyttä, mikäli tuntuu siltä, että hedelmiä on jääkaapin sijaan koko ajan pelien rullilla. Mitä matalampi kynnys, sen parempi.
Kasinorakastajan vanhalla kämppiksellä oli aikoinaan toistakymmentä pelitiliä auki eri kasinoilla. Slotit pyörivät melkoisissa määrissä ja näistä asioista puhumisen lopputuloksena kaikki tilit menivät lopulta kiinni. Sellaista asiaa ei olekaan, mikä ei voisi muuttua kunnon ongelmaksi juuri puhumattomuuden takia. Rahapelaaminen ei ole poikkeus.
Vastuullista pelaamista oman pelikassan realistisen käsittelyn lisäksi on ennen muuta se, että ymmärtää milloin kannattaa lopettaa. Pelin palautusprosentti vaikka olisikin 96 %, ei se välttämättä tarkoita sitä, että se on erityisen antelias. Rahansa voi aina menettää ja se on oltava valmis hyväksymään.
Huonoa tuuria Reactoonz 2:n parissa
Viikko sitten julkaistiin Play’n Gon pitkään odotettu Reactoonz 2, jonka huikeutta edellinen blogini käsitteli. Kuten todettua, pelissä on kiitettävästi voittopotentiaalia ja peliominaisuudet ovat erittäin kutkuttavia. Tuuria ei viikonlopun pelisessioissa tällä kertaa itselläni ollut juuri nimeksikään. Liki satasen panostukset menivät niin sanotusti sukkana kankkulan kaivoon.
Gargantoon, joka megakokoisena symbolina on portti isoihin potteihin, ei koskaan hyökännyt keloille. Näin toiveet likviditeetin nopeasta kehittymisestä positiiviseen suuntaan hautautuivat.
Muutamassa minuutissa hävittyjen hillojen puuduttamana päätin lopettaa Reactoonz 2:n ja muiden slottien pelaamisen pariksi päiväksi. Pelaamisen jatkaminen olisi ollut ennen muuta hävittyjen rahojen metsästämistä kyseisellä hetkellä. Houkutus moiseen on kiistämättä aina olemassa ja siksi vastuullinen pelaaminen kysyy selkärankaa ja malttia. Valtaosalla pelaajista niitä löytyy. Parin viikon päästä Kasinorakastaja pistää varmasti Reactoonz 2:n pyörimään uudelleen, koska pelihän on mitä mainiointa slottiviihdettä.
Pelin henki on se, että toisinaan tulee kuokkaan ja joskus saa lisää pitoa tilille. Slottien pelaaminen on kuitenkin uhkapeliä, johon sisältyy aina tappion karvas kalkki. Vastuullisesta pelaamisesta, pelien mahdollisesti mukanaan tuomista ongelmista ja juurisyistä on tärkeä puhua, vaikka moista on puhtoisen pulmusen maineen kadottaneella kansallisella monopolilla vältelty ja kierrelty tehokkaasti näihin päiviin asti.
JK
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta