Selaustagi Tag

neuvot

Nämä 6 asiaa tekevät parisuhteestasi paremman

Jotkut kiirehtivät suhteesta toiseen, eivät ole koskaan onnellisia ja miettivät jatkuvasti eroa nykyisestä kumppanistaan. Mistä se johtuu ja miten siltä voisi välttyä? Psykologi Eli Finkel on tutkinut ihmisten tyytyväisyyttä parisuhteissa…

Näistä merkeistä tunnistat olevasi henkisen väkivallan uhri

Psykiatri Gail Saltzin mukaan henkinen väkivalta suhteessa voi olla yhtä tuhoisaa kuin fyysinen väkivalta. Parisuhteisiin erikoistuneen psykiatrin mukaan henkisessä väkivallassa on kysymys vallankäytöstä ja hallitsemisesta. Saltz kertoo,…

Riitely kannattaa parisuhteessa – 6 kiistatonta hyötyä

Tutkimuksen mukaan parit, jotka riitelevät usein, ovat onnellisempia kuin ne, joiden suhteissa ei ole koskaan konflikteja. Toki jatkuva riitely on merkki siitä, että asiat eivät ole kunnossa, mutta täydellinen riitojen välttely ja tunteiden…

8 merkkiä siitä, että deittisi on aidosti kiinnostunut sinusta

Tapailun alkuaikoina molemmat osapuolet ovat usein epävarmoja siitä, onko kiinnostus molemminpuolista. Kumpikin saattaa odotella toisen yhteydenottoa, sillä kumpikaan ei halua vaikuttaa liian innokkaalta eikä tiedä, mitä toinen ajattelee.…

Näin tunnistat valehtelijan – 7 paljastavaa merkkiä

Tässä on seitsemän hyödyllistä vinkkiä, joiden avulla tunnistat, onko keskustelukumppanisi rehellinen vai päästeleekö hän suustaan valheita. 1. Antavatko kasvot hänet ilmi? Valehtelijan kasvoilla käyvät ilmeet paljastavat, mitä hän todella…

5 syytä miksi seksiä kannattaa harrastaa enemmän talvella!

Ihmisten mielialat muuttuvat vuodenaikojen mukaan ja samoin käy myös seksin kanssa. Voisi ajatella, että kesällä ollaan innostuneimpia seksin suhteen, mutta itse asiassa asiantuntijoiden mukaan pariskunnat harrastavatkin seksiä eniten…

Näin pääset eroon veloistasi!

Oletko veloissa? Et ole yksin. Tässä ohjeet miten kaivat itsesi takaisin ylös kuopasta. Yhdysvalloissa kotitalouksien keskimääräisen velan arvioidaan olevan 132 158 dollaria, josta yli 15 000 dollaria on luottokorteissa. Velka painaa…

Tarkasta nämä asiat ennen kuin ostat käytetyn auton!

Jos tuntuu siltä, että perheessä kuluu liikaa rahaa julkiseen liikenteeseen ja vaikkapa takseihin, voi olla kannattavaa ostaa edullinen käytetty auto. Koska käytetyn auton ostaminen voi olla haasteellinen ja aikaa vievä tehtävä ihmiselle,…