
Jipun uusi albumi kauppoihin tänään
Suomen suosituimpiin naislaulajiin kuuluva Jippu on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, jonka kolmas pitkäsoitto Väärinpäin lentävät linnut julkaistaan tänään, 25. huhtikuuta.
Albumia on odotettu pitkään ja hartaasti, sillä Jipun edellisen soololevyn julkaisusta on kulunut jo neljä vuotta. Uudella albumillaan Jippu astuu lauluntekijänä suuren askeleen eteenpäin. Levyn teko kesti useamman vuoden, sillä Jippu halusi ylittää itsensä.
Väärinpäin lentävät linnut sisältää ihmissuhdekappaleita, joilla Jippu kertoo riipaisevan paljastavasti keskeneräisyydestään ja rikkinäisyydestään. Tälläkin kertaa sanoitukset ovat lähtöisin hänen omasta kynästään, sävellyksiä Jippu on tehnyt muun muassa MGI:n ja Leri Leskisen kanssa. Väärinpäin lentävät linnut -albumin ovat tuottaneet Leri Leskinen ja Janne Oinas.
– Väärinpäin lentävät linnut on alaston kuvaus rakkaudesta, kiihkosta ja niiden voimasta – sekä surun voittamisesta. Olen oppinut näkemään elämäni tragikoomisena kasvuna, mikä kuuluu teksteissäni, Jippu sanoo.
Jipun ura alkoi syksyllä 2005 esikoissinglellä Kii, joka oli myös elokuvan FC Venus tunnuskappale. Debyyttialbumi Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan julkaistiin syyskuussa 2006, ja Jippu palkittiinkin vuoden parhaasta debyyttialbumista seuraavan kevään Emma-gaalassa.
Jipun toinen pitkäsoitto Kuka teki minusta tän naisen nousi heti ilmestymisviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Molemmat albumit ovat myyneet kultaa.
Soololevyjen lisäksi Jippu on tehnyt Pimeä onni -duettoalbumin Samuli Edelmannin kanssa. Se myi platinaa ja Jipun ja Samulin esittämä Jos sä tahdot niin oli vuoden 2010 suurin radiohitti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen