Kaisaniemen Monsters of Rock -tapahtuman esiintyjälista vahvistui

Heinäkuussa Black Sabbathin tähdittämän Helsingin Kaisaniemen puistossa järjestettävän Monsters Of Rock -tapahtuman ohjelmisto on täydentynyt kahdella yhtyeellä ja artistikattaus on valmis.
Jäähyväiskeikoillaan kiertävää metallilegenda Black Sabbathia lämmittelee jo aikaisemmin julkistetun ruotsalaisyhtye Opethin lisäksi huikea yhdysvaltalaissensaatio Rival Sons (kuvassa) sekä Suomen kaikkien aikojen suosituimpiin metallibändeihin lukeutuva Amorphis. Raskaaseen musiikkiin keskittyvän Monsters Of Rock -tapahtuman lipunmyynti on parhaillaan käynnissä Ticketmasterissa.
Rival-Sons
– Ensin tämä mahdollisuus tuntui käsittämättömältä ja sitten imartelevalta, olla nyt legendojen seurassa joka ilta. Kiitos Black Sabbath, hehkuttaa Rival Sonsin Jay Buchanan lämppäyspestiä kiertueella.
Yhdeksi tämän hetken suosituimmaksi rock-tulokkaaksi noussut Rival Sons julkaisi syksyllä Tour Edition -tuplalevyn vuoden 2014 Great Western Valkyrie -menestysalbumistaan, joka nostettiin mm. Classic Rock -lehdessä Vuoden albumiksi julkaisuvuonnaan.
– Black Sabbath on ollut ehkä suurin vaikuttaja Deep Purplen ohella. On ihan mieletön kunnia päästä saattamaan Black Sabbath tyylillä hautaan. Ja toki tämä on yksi sulka lisää omaan hattuun, kuvailee Amorphisin Esa Holopainen. Amorphis julkaisi viime syksynä uusimman albuminsa Under The Red Cloud, jonka mm. Metal Hammer valitsi yhdeksi viime vuoden parhaimmista.
Viisi vuosikymmentä sitten Black Sabbath järisytti rockmaailmaa raskaalla soundillaan, joka loi perustan nykypäivän heavy metalille. Nyt vuosikymmenten työ on aika pistää pakettiin ”The End” -jäähyväiskiertueen myötä. Black Sabbathin Ozzy Osbourne, Tony Iommi ja Geezer Butler ovat kertoneet yhtyeen viimeisen kiertueen olevan bändin uran tuotannollisesti näyttävin ja ylittävän kaikki edelliset kiertueet. Heavy metal -pioneeri jättää jäähyväiset faneilleen soittamalla uransa isoimmat hitit, joten Kaisaniemen puiston ulkoilmakonsertista on tulossa historialliset raskaan rockin pirskeet.
Progressiivista metallia soittava Opeth on pitänyt pientä keikkataukoa kierrettyään maailmaa 25-vuotista uraansa juhlistaneella kiertueella. Kesäksi yhtye kuitenkin kokoaa jälleen rivinsä täyteen soittovalmiuteen ja saapuu keikkailemaan Kaisaniemeen.
Monsters of Rock
Black Sabbath (UK) – The End Tour
Opeth (SWE)
Rival Sons (USA)
Amorphis
Torstai 7.7.2016 Kaisaniemen puisto, Helsinki
Portit klo 16.30
Liput
Palvelumaksuineen alkaen 88,50 euroa Ticketmasterista
Kaikki paikat ovat seisomapaikkoja