Nieminen & Litmanen: Third (Jäänsärkijä Records) Hammond-urkuri Sami Nieminen ja rumpali Juha Litmanen perustivat massasta poikkeavan duonsa vuonna 2001. Kaksikon uusin albumi on nimensä mukaisesti duon kolmas kokopitkä äänite. Third jatkaa yhtyeen monipuolista, eri tyylilajien yhteensovittamista edellisten albumien tapaan. Jazz, rock, funk, blues, soul, bossanova, foxtrot, tango ja ska yhdistyvät tunnistettavaksi Nieminen & Litmanen -soundiksi.
Kahden miehen orkesteri jyrää edelleen kovalla groovella ja psykedelialla johon Paleface, Tervomaa, sekä Sauros tuovat vokaaleillaan lisäväriä. Vierailevia vokalisteja kuullaan kolmella biisillä, muilta osin levy koostuu instrumentaaleista.
Levyn parasta antia ovat voimakkaat Hammond-soundit ja yllätyksellisyys eri musiikkityylien muodossa. Nieminen & Litmanen ei välttämättä ole aivan jokaisen kuluttajan mieleen, mutta todellisille musiikkifriikeille se antaa mielenkiintoista kuunneltavaa, joka ei kulu puhki ensimmäisellä soitolla.
Kohoraita: Alamo Twist
CD:t 3,5