
Anna Abreu avautuu suuresta surustaan: ”Kyllä tämä on ollut minulle yksi elämäni rankimmista kokemuksista”
Kun arki on hektistä ja stressaavaa, saa Vain elämää -sarjassa mukana oleva Anna Abreu suuresti voimaa ympärillään olevilta rakkailta ihmisiltä. Yksi tärkeimmistä ihmissuhteista on Abreulle hänen suhteensa hänen aviomieheensä, ammattilumilautailija Lauri Heiskariin.
– Laurin kanssa minut tekee onnelliseksi se, että minulla on turvallinen olo hänen kanssaan, ja voimme puhua aivan kaikesta, Abreu iloitsee Metropolille.
– Eihän siitä ole epäilystäkään, että tällaiset arvokkaat ihmissuhteet – oli kyseessä sitten parisuhde tai ystävyys – ovat elämän suola, hän kiteyttää.
Abreu on myös hyvin eläinrakas, ja hän on kertonut avoimesti sosiaalisessa mediassa ihastuksestaan saksanpaimenkoiria kohtaan. Vuosi sitten kesällä Abreuta kuitenkin kohtasi suuri suru, kun hänen 13-vuotias Hannibal-koiransa jouduttiin lopettamaan.
Hannibalin kuolema oli Abreulle kova paikka.
– Tietysti kun koiran hankkii on pakko varautua, että siitä täytyy joskus myös luopua. Mutta kyllä tämä on ollut minulle yksi elämäni rankimmista kokemuksista. Oli todella vaikeaa tehdä päätös Hannibalin lopettamisesta.
Abreu sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että elämä jatkuu myös lemmikin kuoleman jälkeen.
– Ikävä tulee silti aina olemaan kova, hän summaa.
Lue myös:
Anna Abreu ja Lauri-rakas julkaisivat hempeitä yhteiskuvia: ”Pidetään tämä rakkaus”
BB-Kristiina kritisoi rajusti Anna Abreun kappaleen sanoja – näin Abreu vastasi!
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- MTV: Elina Tervo sai viestejä Aku hirviniemeltä: ”Se menisi paremmin sitten kameran edessä”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa
- Hui! Katri Helena valmistautuu Linnan juhliin yllättävällä tavalla
- Erna Husko poseeraa viettelevästi rintaliiveissä viitaten mysteerihenkilöön: ”Ajattelen sinua”
- Erika Vikman julkaisi intiimin pusukuvan mysteerilääkärin kanssa
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Julkaisiko Archie vahingossa pusukuvan tuntemattoman naisen kanssa? Poisti otoksen nopeasti
- Chachi Hildén julkaisi herkän synnytyskuvan – Jukka reagoi paljonpuhuvalla tavalla
- Tältä näyttää Jari Litmasen upea Ly-vaimo: poseeraa bikineissä
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Tältä Sofia Belórf näyttää ilman meikkiä – kuva
- Kodittoman Helena Koivun entinen jenkkiökytalo on myynnissä: ”Kaikki muu annetaan hänelle”
- Tältä näyttää Jari Litmasen upea Ly-vaimo: poseeraa bikineissä
- Erna Husko poseeraa viettelevästi rintaliiveissä viitaten mysteerihenkilöön: ”Ajattelen sinua”
- Rita Behm poseeraa blondina – tulikuumat kuvat saivat ylistystä
- Julkaisiko Archie vahingossa pusukuvan tuntemattoman naisen kanssa? Poisti otoksen nopeasti
- Iida Vainio paljastaa julman totuuden: ”Yks iso syy minkä takia mä en mennyt yläasteen jälkeen lukioon”
- Chachi Hildén julkaisi herkän synnytyskuvan – Jukka reagoi paljonpuhuvalla tavalla