
Bachelor-ohjelmasta tuttu Timo löysi ystävän deittiohjelman kuvauksista: ”Ollaan käyty kaljalla”
MTV3-kanavan suositussa Bachelor Suomi -ohjelmassa nähdään poikkeuksellisesti kaksi poikamiestä, Timo ja Tuomas.
Urheilutoimittajana työskentelevä Timo Harvey on innostunut vastaamaan seuraajiensa kysymyksiin Instagramissa tiistai-iltana nähtyjen lähetysten jälkeen. Yksi seuraajista haluaakin tietää, tuliko Tuomaksesta ja Timosta kavereita kuvausten aikana.
– Tuomas muutti melkein naapuriini. Ollaan käyty kaljalla sekä salilla yhdessä vertailemassa hauiksiamme, Timo paljastaa sosiaalisessa mediassa.
Timo kertoi aiemmin, ettei hän saanut olla naisten tai Tuomaksen kanssa tekemisissä kuvausten ulkopuolella.
– En saanut oikeastaan puhua naisille ollenkaan ilman kameroita. Varsinkaan alussa. Naiset oli villassaan kaukana minusta, joten en törmännyt. Totta kai olisi ollut ihanaa tutustua naisiin muutenkin, Timo kertoo.
Hän ei osaa sanoa syytä, miksi ei saanut olla tekemisissä Tuomaksen kanssa.
– Olisi ollut mahtavaa vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia Tuomaksen kanssa, kun olimme samassa tilanteessa, hän paljastaa.
Bachelor Suomi MTV3-kanavalla ja maksuttomassa mtv-palvelussa tiistaisin klo 21.
Lue myös:
Tässä on Suomen uusi Bachelor – ohjelmassa nähdään kaikkien aikojen jännittävin käänne!
Entisen Salkkarikomistuksen yllättävä veto – tähdittää Bachelor Suomi -ohjelmaa!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut