Paula Vesalan lapsuus oli poikkeuksellisen vaikea – avautuu rankoista kokemuksistaan: ”V***n ankea meininki”
Suomen eturivin artisteihin lukeutuva Paula Vesala avautuu lapsuudestaan tänään TV1:llä esitettävässä Politiikka Suomi -ohjelman jaksossa.
Jaksossa käsitellään 1990-luvun lamaa, joka vaikutti vahvasti myös Vesalan perheeseen. Vesalan lapsuudesta teki entistä ankeamman hänen vanhempiensa alkoholin liikakäyttö. Hänen mukaansa heidän perheensä oli ”klassinen alkoholistiperhe”.
– Meillä oli joka paikassa pulloja piilossa, Vesala toteaa ohjelmassa.
– Muut kylän lapset sanoivat, että teidän kohdalta saa aina kerättyä tosi paljon pulloja, hän jatkaa.
Aiheesta puhuminen on urallaan menestyneelle Vesalalle edelleen vaikeaa.
– Jotenkin sellainen todella vitun ankea meininki, hän kuvailee lapsuuttaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Vesala on puhunut haastavasta taustastaan myös aiemmin julkisuudessa. Vuonna 2016 hän kertoi Me Naiset -lehden haastattelussa, että hänen isäpuolensa menehtyi lopulta alkoholismiin.
– En halua sanoa hänestä rumasti, mutta surullinen tautihan se on, Vesala totesi Me Naisille.
Politiikka-Suomi-ohjelma tänään TV1:llä kello 19.00 ja Areenassa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä