Kuva: YLE
Rakastettu Sohvaperunat on täällä taas! – mukana kaksi uutta paria Tampereelta
Lähes ilmiöksi muodostuneen Sohvaperunat -ohjelman 10. kausi alkaa syyskuussa. Uusia jaksoja on yhteensä kymmenen ja mukana on monia tuttuja kasvoja. Myös helsinkiläiset Salli ja Teemu palaavat mukaan porukkaan.
Uudelle kaudelle haettiin Sohviksia erityisesti Tampereen seudulta, josta löytyivätkin sarjan uudet vahvistukset Raija ja Jukka sekä Katja ja Santeri. Koronan takia taukoa ohjelmasta pitävät Ukkiskerho sekä Inka ja Olli-Pekka.
Aloitusjakso on ohjelman 100. jakso ja nähdään YLE TV2:ssa 11. syyskuuta klo 21.
Katso kuvat uusista Sohviksista alta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Muita tuttuja Sohviksia ovat Monna ja Iris, Sanna ja Pinja, Jari ja Sanna, Jarno ja Perttu sekä Iida ja Nelli Helsingistä. Espoosta kommentoivat tuttuun tapaan Omar ja Mika. Riihimäkeä edustavat Susanna, Mika, Annika, Olivia ja Veera sekä ystävykset Jani ja Simo. Hämeenlinnan sohvilta kommentoivat Juha ja Markus ja Parolasta Mici ja Maicci. Ranualta nähdään jälleen äiti-tytär duo Marja ja Eija ja Lohjan Sohviksina nähdään jatkossakin Eila ja Minna. Nousiaisista nähdään Tanja, Sannis ja Ruusa. Turkulaiset Jussi-Pekka ja Jarno sekä Laura, Ville ja Aamos ovat myös mukana, kuten myös oululaiset Asta ja Katariina sekä Linda, Jani, Samuel ja Daniel. Rovaniemeläisen keittiönpöydän äärestä ohjelmia kommentoivat Jorma ja Soile. Sohvaperunat on tositelevisiosarja, joka perustuu eri puolilla Suomea asuvien televisiokatsojien kommentteihin ja reaktioihin eri televisiokanavien edellisen viikon ohjelmista. Sohvaperunat on saanut parhaan viihdeohjelman Kultaisen Venlan jo neljästi, vuosina 2016–2019 ja se on pyörinyt vuodesta 2015.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”